Tule mukaan auttamaan kuluttajia kestävämpien ostosten tekemisessä! Ostavastuullisesti.fi-sivustolla esitellään vastuullisia tuotteita ja palveluita sekä taustoitetaan, miksi juuri nämä tuotteet tai palvelut ovat vastuullisempia ostoksia kuluttajan arjessa. Yritykselle Ostavastuullisesti.fi-sivusto on mahdollisuus tavoittaa kestävistä elämäntavoista kiinnostuneet kuluttajat ja kertoa omien tuotteidensa vastuullisuudesta.
Sivustolle pääsevät vain tuotteet ja palvelut, jotka ovat läpäisseet riippumattomista vastuullisuuden asiantuntijoista kootun Vastuullisuuspaneelin kuratoinnin. Näin yritykset saavat käyttöönsä huippuasiantuntijoiden näkemyksen oman tuotteensa vastuullisuudesta, ja kuluttajat voivat sivustolla käydessään luottaa siihen, että esitellyt tuotteet ovat vastuullisempia valintoja.
Sivusto esittelee laajan valikoiman tuotteita ja palveluita esimerkiksi ruokaan ja juomaan, pukeutumiseen ja hyvinvointiin sekä kotiin ja vapaa-aikaan liittyen. Tuo oma tuotteesi tai palvelusi mukaan vastuulliseen joukkoon!
Suomen vastuullisin tuote -kilpailuun voivat osallistua kaikki kuluttajatuotteet ja -palvelut, jotka läpäisevät luottamuksellisen vastuullisuuskuratoinnin.
Vastuullisuuspaneeli valitsee kilpailun ehdokkaat ja voittajat Infinen vastuullisuusasiantuntijoiden tekemän vastuullisuusarvioinnin pohjalta. Vastuullisuusarvioinnit perustuvat yritysten antamaan tai julkisista lähteistä saatavilla olevaan tietoon.
Kilpailussa on myös yleisöäänestys, jossa kaikki tuotteet kilpailevat yleisön äänistä samassa kategoriassa. Äänestäminen tapahtuu Ostavastuullisesti.fi-sivuston kautta. Kilpailijoille tarjotaan materiaalipankki oman tuotteensa osallistumisen markkinointiin.
Kilpailun palkintona on JCDecaux:n tarjoama valtakunnallinen digitaalinen ulkomainosnäkyvyys, joka on arvoltaan 50 000 €. JCDecaux’n digitaalista ulkomainontaa on Suomen 16 suurimmassa kaupungissa.
Vastuullisuusteknologia-startup Infine järjesti syksyllä 2022 ensimmäisen Suomen vastuullisin tuote -kilpailun, jonka voittajan valitsi maamme parhaista kestävän tuotannon ja kulutuksen asiantuntijoista koottu Vastuullisuuspaneeli.
Suomen vastuullisin tuote -kilpailun voittajaksi valittiin Järki Särki -kalasäilyke, yleisöäänestyksen voiton vei Santun Seitanin Vegvursti®️ Original ja Pepper. Kunniamaininnat saivat Pure Waste -paidat ja Pöhiskö-aurinkoilmakeräin. Voittajat julkaistiin Kestävän elämän tapahtumassa.
Suomen vastuullisin tuote 2023 -kilpailua tuki JCDecaux Finland
Annukka Lehtonen
annukka@ostavastuullisesti.fi
+358 407 382 359
Kaikille sivustolle mukaan hakeville tuotteille ja palveluille tehdään vastuullisuusarviointi Infinen vastuullisuusmuotoilijoiden puolesta.
Vastuullisuusarviointi on katsaus tuotteen/palvelun vastuullisuuden nykytilaan ja toimii työkaluna muun muassa markkinoinnin, myynnin sekä tuotekehityksen tukemisessa. Vastuullisuusarviointi perustuu yritysten antamaan tai julkisista lähteistä saatavilla olevaan tietoon. Yritys saa arvioinnista käyttöönsä vastuullisuusarviointiraportin, joka on aina tuote- tai palvelukohtainen.
Vastuullisuusarvioinnin pohjalta kaikki tuotteet/palvelut käyvät kestävän tuotannon ja kulutuksen pitkän linjan asiantuntijoista koostuvan riippumattoman Vastuullisuuspaneelin kuratoinnissa ja hyväksytettävänä.
Hyväksytyt tuotteet/palvelut voivat ostaa oman tuotesivun Ostavastuullisesti.fi-sivustolle. Kaikki sivustolla olevat tuotteet ja palvelut osallistuvat vuosittain järjestettävään Suomen vastuullisin tuote -kilpailuun. Voittajan valinnan suorittaa Vastuullisuuspaneeli, jonka lisäksi yleisö äänestää omaa suosikkiaan. Kilpailuun pääsevät mukaan kaikki Vastuullisuuspaneelin sivustolle kuratoidut kuluttajatuotteet ja -palvelut.
Uusintakuratoinnista, sivustolla olosta ja Suomen vastuullisin tuote -kilpailuun osallistumisesta maksetaan hinnaston mukainen vuosittainen palvelumaksu.
Voit myös tilata pelkän vastuullisuusarvion, jonka tuotamme älykkäällä teknologialla yhdistämällä tuotetietosi lukuisiin vastuullisuustiedon lähteisiin. Vastuullisuusarviointiraportista saat tietoosi tuotteen vahvuudet ja riskit sekä ymmärrystä siitä, mitkä tuotteen vastuullisuuden kannalta olennaisista tiedoista ovat puutteellisia tai puuttuvat kokonaan. Arviointeja voi hyödyntää esimerkiksi markkinoinnissa, tuotannossa, hankinnassa tai liiketoiminnan kehittämisessä kestävämpään suuntaan.
Vastuullisuusarviointi ja Vastuullisuuspaneelin käsittely ovat luottamuksellisia.
Suomen vastuullisimmat -messut 2023 järjestetään Suvilahden Kattilahallissa 7.–8.10.2023. Kutsumme teidät tekemään messuja yhdessä ja näyttämään, että vastuullinen elämä on täynnä iloa, uusia oivalluksia ja nautintoja!
Varmista nyt paikkasi ensi vuoden messuille. Late bird -hinnoilla 31.12.2022 asti!
Messuille osallistuminen edellyttää, että tuotteelle/palvelulle on tehty vastuullisuusarviointi ja se on läpäissyt Vastuullisuuspaneelin kuratoinnin. Voit lukea lisää Vastuullisuuspaneelista ja luottamuksellisesta kuratointiprosessista täältä. Infinen vastuullisuusarviointi on yksinkertaisten kuluttajatuotteiden osalta 180 € + alv per tuote. Mikäli yrityksen tuote läpäisee kuratoinnin, se voi hankkia myös tuotesivun Ostavastuullisesti.fi-sivustolle sekä osallistua Suomen vastuullisin tuote -kilpailuun.
Ilmoittautukaa mukaan täyttämällä tämä lomake, myyjämme ovat teihin tarvittaessa yhteydessä. Missä tahansa asiassa voitte ottaa yhteyttä Annukka Lehtoseen, 040 738 2359, annukka@infine.fi
Kestävä kehitys on strategiamme ytimessä ja haluamme toimia kaupunkien, mainostajien ja kaupunkilaisten välimaastossa positiivisena, yhteiskuntavastuunsa tuntevana kumppanina. Meille merkityksellistä on kaupunkien elinvoimaisuuden tukeminen.
Maailmaa muuttavat teot, toimintamallit ja innovaatiot on jo suurelta osin keksitty. Ne pitää kuitenkin tuoda näkyviin ja saada leviämään laajemmin. Kutsummekin kaikki yritykset, organisaatiot, asiantuntijat ja kuluttajat yhteiselle alustalla tätä missiota toteuttamaan.
Ostavastuullisesti.fi on vastuulliseen kuluttamiseen keskittyvä sivusto, jonka tavoitteena on tehdä kestävästä elämäntavasta mahdollisimman helppoa. Autamme kuluttajia löytämään omaan elämäntyyliinsä sopivat vastuulliset tuotteet ja palvelut.
Jokainen palvelussa esiteltävä tuote on riippumattomista asiantuntijoista koostuvan raadin eli Vastuullisuuspaneelin mukaan hyväksymä. Tuotesivuilta löytyvä vastuullisuuskuvaus kertoo, mikä mikä tekee kyseisestä tuotteesta tai palvelusta kestävämmän valinnan.
Vastuullisten valintojen lisäksi sivuston Kestävä elämä -osiossa julkaistaan kestävään elämäntapaan liittyviä artikkeleita, blogeja, vieraskynäkirjoituksia sekä kaupallisia yhteistöitä, joissa tutustutaan tarkemmin Vastuullisuuspaneelin sivustolle hyväksymiin tuotteisiin ja palveluihin. Julkaisemme myös kirjailija Juha Ruusuvuoren käsikirjoittamaa ja Salla Vaseniuksen kuvittamaa sarjakuvan ja pakinan yhdistelmää vastuullisuuden vahtikoirien, Makkosen ja Erikssonin edesottamuksista.
Lukijat voivat tilata kestävästä elämästä kiinnostuneille ihmisille suunnatun uutiskirjeen. Uutiskirje ilmestyy noin kerran kuussa ja sisältää tuotevinkkejä, kasvisruokareseptejä ja ideoita kestävään elämäntapaan sekä vain tilaajille suunnattuja etuja ja tarjouksia.
Kestävä elämä -osiossa julkaistaan asiantuntijoiden haastatteluja, blogitekstejä sekä vieraskynäkirjoituksia. Oletko asiantuntija esimerkiksi kestävien elämäntapojen, yritysvastuun tai kestävän kehityksen saralla? – kirjoita meille juttu!
Tiedustelut ja juttuehdotukset:
viestinta@ostavastuullisesti.fi
Blogien ja vieraskynäkirjoitusten ohjeet > (pdf)
Esimerkkejä:
Arto O. Salonen: Vähän lisää tyytyväisyyttä, kiitos!
Antti Majava: Mikä on kuluttajan vastuu?
Aki Finér: Paluu kiertotalouteen – mitä se minulle tarkoittaa?
Lisää >
Vastuullisuusteknologia startup Infine
2930948-2
Kaupalliset yhteistyöt ja näkyvyys sivustolla:
myynti@ostavastuullisesti.fi
Asiakkuudet ja myynti:
Annukka Lehtonen
annukka@ostavastuullisesti.fi
+358 407 382 359
Viestintä ja markkinointi:
viestinta@ostavastuullisesti.fi
Päätoimittaja, Kestävä elämä:
Leena Helanto
leena@ostavastuullisesti.fi
Verkkosivusto:
tuki@ostavastuullisesti.fi
Webmaster
Jemina Nylund
jemina@ostavastuullisesti.fi
Graafinen ilme:
Salla Vasenius
Ostavastuullisesti.fi-palvelun logot, kuvamateriaalin, tiedotteet ja muut taustatiedot löydät Drive-kansiosta täältä >
Ostavastuullisesti.fi mediassa:
Helpommin vastuullisille ostoksille (Uusiouutiset 14.6.2021)
Reilu riepu – halpoja kuteita pursuava vaatekaappi harmittaa omistajaa ja kuormittaa ympäristöä (Kodin kuvalehti 11/2021)
Infine käynnistää projektin, jonka tavoitteena on saada 192 500 suomalaista tekemään vastuullisen ostamisen lupaus: ”Uskomme kuluttajakäyttäytymisen muuttuvan radikaalisti” (Kauppalehti 23.11.2020)
Infine kehittää vastuullista markkinapaikkaa, johon tuotteet pääsevät vain, jos akateeminen professoripaneeli hyväksyy ne: ”Jos emme kehitä markkinapaikkaa nyt, joku toinen kehittää” (Kauppalehti 16.9.2020)
Ostavastuullisesti.fi-sivusto lanseerattiin marraskuun lopulla vuonna 2020. Verkostoa hyödyntämällä olemme saavuttaneet sivustolle hyvin kävijöitä viimeisen yli kahden vuoden aikana, erityisesti sivuston lanseerauksen ja Suomen vastuullisin tuote -kilpailun aikana.
Listattuna seurannan avulla todennettujen kävijöiden määrä, eli evästeet hyväksyneet kävijät. Päivitetty 06.02.2023
Asiakaspalvelu:
Kun otat yhteyttä asiakaspalveluun, henkilötietojasi käsitellään tietosuojakäytäntömme mukaisesti.
Verkkosivusto:
Jos törmäsit sivustolla tekniseen ongelmaan tai jokin ei toimi, kuten pitäisi, laita viestiä tuki@ostavastuullisesti.fi
Yritykset:
Yritysasiakkaat ja tiedustelut
Media:
Mediatiedustelut
Löydät Ostavastuullisesti.fi-palvelun myös Facebookista ja Instagramista
Annukka Lehtonen
Kumppanuudet, kaupalliset yhteistyöt, tuotteet ja palvelut
annukka@ostavastuullisesti.fi
+358 407 382 359
Jemina Nylund
Webmaster
jemina@ostavastuullisesti.fi
+358 50 3611 857