Tee oma kestävän kuluttamisen lupauksesi ja voita Puustelli Miinus -keittiötaso

Antti Majava: Mikä on kuluttajan vastuu?

Kestävä kulutus on tietenkin paradoksi. Osa meistä olisi jo valmis hylkäämään kuluttajuuden ja siirtymään seuraavaan, vaikkapa ekososiaalista sivistystä, hoivaa ja kulttuuria painottavaan aikakauteen. Osa, ja nimenomaan valtaosa, taas ei vielä. Demokratioissa siirtyminen kestävään liiketoimintaan ja yhteiskuntaan onnistuu vain enemmistön tuella.

Eräs tunnettu dokumentaristi totesi luennollaan, että tehtyään erilaisia ekologisia – erityisesti fossiiliraaka-aineiden kulutuksen vähentämiseen tähtääviä – kokeiluja hän on tullut lopputulokseen, että ihminen on aina ollut ja tulee aina olemaan kuluttaja. Dokumentaristi kertoikin ostaneensa kokeilujensa päätteeksi uuden moottoriveneen. Näin on käynyt monille muillekin. Kuluttajuudesta irti pyristeleminen sujuu tahmeasti, kun ihanteet törmäävät edelleen kulutuksen ehdoilla pyörivään sosiaaliseen sfääriin ja yhteiskunnan rakenteisiin. 

Suomen voi ajatella tulleen varsinaiseksi kulutusyhteiskunnaksi vasta noin 50 vuotta sitten. Kuluttamisen kautta tapahtuva identiteetin rakentaminen ei edelleenkään ole mahdollista valtaosalle maapallon väestöstä. Kuluttajuus on siten historiallisesti, maantieteellisesti ja yhteiskunnallisesti varsin rajattu rooli ja tilanne, jolle on aina ollut ja tulee olemaan runsaasti vaihtoehtoja.

Kuluttamisen rinnalla myös kestävyys on ongelmallinen termi. Yksi 1970-luvun ekologiseen heräämiseen keskeisesti vaikuttaneen Kasvun rajat raportin kirjoittajista, Dennis Meadows, on todennut että hukattuamme vuosikymmeniä aikaa, ihmiskulttuuri ei voi enää saavuttaa kestävyyttä suhteessa luonnonjärjestelmiin. Kestävyyden sijaan olisikin puhuttava resilienssistä, eli kyvystä sopeuttaa ihmisen toiminta ja toiveet nopeasti muuttuvaan ja kantokyvyltään heikkenevään luontojärjestelmään.

Kuluttajuuden tai kestävyyden termeille ei ole olemassa eksakteja tieteellisiä merkityksiä. Itse käytän kuluttajuutta kuvaamaan vielä käynnissä olevaa, vaikkakin väistyvää globaalia epäkestävää yhteiskunta- ja markkinatilannetta. Kestävyys taas tarkoittaa tämän järjestelmän pyrkimystä tunnistaa omat ekologiset reunaehtonsa.

Siirtymä kulutuksen jälkeiseen kulttuuriseen vaiheeseen on täysin mahdollinen, mutta ei missään tapauksessa helppo. Käytän edelleen kaikenlaisia kulutustavaroita ja palveluita. Puhun kylläkin mieluummin käytöstä tai nauttimisesta kuin kulutuksesta. Kokemukseni mukaan pyrkimys tavaroista ja palveluista nauttimiseen vaatii aikaa ja keskittymistä, ja johtaa väistämättä valikoivuuteen ja kulutusmäärien vähenemiseen. 

Pyrin myös siihen, että minulle muodostuisi jokin tunnistettavissa oleva suhde kaikkiin hankkimiini esineisiin. Turha roju, johon suhdetta ei ole, kuormittaa. Ostokeskusten loputon tarjoustulva tuntuu kuluttavan nimenomaan minua itseäni. Kuluttajana olen samalla tavalla töissä kuin tavaroiden tuottajana. Tehtäväni ylituotannon ostajana on yhtä oleellinen ellei oleellisempi kuin tehdas- tai kaivostyöntekijän. Ei ole sattumaa että hypermarkettien ja tehtaiden ikkunattomat jättihallit sekä liuku- ja kassahihnat muistuttavat niin läheisesti toisiaan.

Toivoisin, että meidän ei enää tarvitsisi puhua niin kömpelöillä ja taantumuksellisilla termeillä kuin kulutus ja kestävyys. Mutta tosiasia on, että en minä, tai itseasiassa ei kukaan tuntemani ihminen, ole vielä siirtynyt kokonaan uuteen kulutuksen jälkeiseen todellisuuteen. Elämme kaikki eriasteisissa välitiloissa.

Oikeaoppisia sanoja ja sloganeita tärkeämpää on sitkeä pyrkimys oikeaan suuntaan. Luonnonvarojen kulutusta ja saastuttavaa tuotantoa on vähennettävä radikaalisti. Samalla yhteiskunta ja demokratia on pidettävä toimintakykyisenä. Talouden ja tuotannon nopea romahduttaminen pysäyttäisivät ekologiset uudistukset takuuvarmasti.

Valinnanvapaus on yksi tärkeimpiä arvojamme. Suurin osa meistä haluaa valita jatkossakin, mitä puoluetta äänestää, minne matkustaa lomallaan, mitä syö tänään ja mitä tuoksua käyttää. Suurin osa suomalaisista vaikuttaa kyselyjen mukaan myös kannattavan mahdollisuutta vaurastua siten, että henkilökohtainen valinnanmahdollisuuksien kirjo kasvaa.

Minullekin on tärkeää, että myös tulevaisuudessa voin tehdä omia yksilöllisiä valintoja, planeettamme kantokyvyn asettamien reunaehtojen puitteissa. Vaihtoehtoja ei tarvitse olla rajattomasti, muutama hyvä riittää. Erilaisten tuotteiden ja palveluiden ekologisia vaikutussuhteita on vaikea seurata, ja osallistun mielelläni asiantuntijaraatiin, jossa pyritään auttamaan ekologisten valintojen tekemisessä.

On ollut hienoa huomata, kuinka paljon ekologiseen ja sosiaaliseen vastuuseen pyrkiviä yrityksiä ja tuotteita on jo tarjolla. Usein toimijat ja tuotantomäärät ovat vielä pieniä ja liiketoiminnan riskit isoja. Minusta on tärkeää nostaa ihmisten tietoisuuteen hyviä yrityksiä ja vaihtoehtoja. 

Toivon, että erilaisiin elämäntilanteisiin, juhlaan, arkeen olisi hyvää ja laadukasta nautintoa tarjolla. Itse syön pääosin kasviksia, mutta hyvissä oloissa hiiltä sitovan viljelyn yhtenä osatekijänä kasvanut kotieläin tai riista kelpaa myöskin lautaselleni juhlapäivänä. Simppeli paastoruoka taas vapauttaa ajatukset muuhun kuin aineenvaihdunnan ja makuaistin trivialiteetteihin.

Tervehtisin ilolla sitä, jos kaikkein epäkestävimmät tuotteet ja tuoteryhmä poistettaisiin valtion mahtikäskyllä marketeista. Toisaalta tuhon tiellä voidaa jatkaa myös ekologisesti vähemmän haitallisia tuotteita ylikuluttamalla. Vastuu on meillä, ihmisillä. Eri rooleissamme teemme erilaisia päätöksiä omasta ja ekosysteemin tulevaisuudesta. Mitä korkeampi asema ja tulot, sitä suurempi vastuu. Demokratian vaaliminen sekä yleinen ja yksityinen kulutustason laskeminen mahdollistavat valinnanvapauksien säilymisen myös jatkossa.

Antti Majava

Kirjoittaja on Vastuullisuuspaneelin jäsen ja BIOS-tutkimusyksikön tutkija.

Jaa kirjoitus
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on telegram

Yksi vastaus aiheeseen “Antti Majava: Mikä on kuluttajan vastuu?”

Olen syvästi pohtinut ihmisyyttä kuluttajana juuri nyt kun takana on mittaushistorian lämpimin vuosi. Minne olemme menossa? Väänsin perheelle joulun perinteiden mukaisesti ja nautimme aaton omassa kuplassamme koronalta suojassa,toivottavasti. Jo yletön ruuan mättäminen aiheuttaa ylikuluttamiseen. Kehomme ei tarvitse määräänsä enempää. Joulun saa aikaan kotoperäisellä ruualla. Pehmeillä lämpimillä käyttövaatteilla hoituvat lahjat.
Mitä vähemmän ihmiset touhottavat kaikenmaailman väkkyröiden hankkimisen kanssa,sen rauhallisempaa eläminen on. Muistot läheisten kanssa vietetyistä hetkistä nousevat tärkeämmälle sijalle. Kulttuuriharrastukset vai rallikilpailut?
Kumpaa sinä vapaa ajalla haluaisit ? Vaikka koko maapalloa emme kulutustottumuksillamme voi pelastaa
voimme laskea hiilijalanjälkeämme ja miettiä annammeko myös heille mahdollisuuden turvalliseen elämään,joilla sitä ei vielä ole. Kuuluuko kaikille sama määrä energiavarantoja, ruokaa,puhdasta vettä, lämpöä ja suojaa,terveydenhuoltoa,koulutusta?
Entä evoluution myötä maapallolle syntyneet muut lajit kuin ihmiset ?
Annammeko niille itseisarvon? Vastuu on meillä, olemme saaneet enemmän kuin meille kuuluisi. Ulkoistamme Suomessa kulutustavaroidemme päästöt pois omista nurkistamme. Sen tiedostaminen,oikeutusten kyseenalaistaminen ja paluu 50 – 60 luvun kulutustottumuksiin on ensiaskel. Sitä kohti demokratiaa unohtamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *