Suomen Vastuullisin tuote -äänestys! Anna äänesi ja osallistu arvontaan

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Pariisin Kevät lupaa…

…kuluttaa vastuullisemmin niin yhtyeenä kuin yksityishenkilöinä. Jos kampanjan lupausten tavoitemäärä täyttyy, he lupaavat raportoida tien päältä keikkapaikkojen ja muiden toimijoiden esimerkillisistä vastuullisuusteoista.

Pariisin Kevät on yhtye, joka on uransa ajan harjoittanut ammattiaan mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen.  Mm. junalla keikoille matkustaminen, kunnioittava käytös keikkapaikoilla ja kasvipainotteisen keikkaruokavalion vaaliminen ovat heidän konkreettisia keinojaan vastuullisuuden edistämisessä.

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Outi Les Pyy lupaa…

…kuluttaa vielä vastuullisemmin, kuin mitä olen tähän asti tehnyt. Olen kerännyt listaa vastuullisista kotimaisista yrityksistä, joiden arvomaailman allekirjoitan vastuullisuusvaikuttajana ja alan kriitikkona. Julkaisen tämän brändilistan kokonaisuudessaan sekä IG-stooreissani ja blogissani, jos kampanjan kulutuslupausten määrä ylittää 192 500 lupausta.

Outi Pyy on tekstiilialan ammattilainen, blogisti, puhuja, vaikuttaja ja vastuullisuuskonsultti. Hänen missionsa on kouluttaa, ohjata ja inspiroida niitä tyyppejä, jotka saavat aikaan vallankumouksen. Outin blogia voi lukea osoitteessa outilespyy.com ja IG:ssä @outilespyy

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Teja Rönni lupaa…

…pyrkiä eettisesti ja ekologisesti kestävämpiin kulutusvalintoihin ja tarkastella kriittisesti omaa kulutustaan.

Teja on ihminen, joka haluaa tulevaisuuden.

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Sami Leutola lupaa…

…hyödyntää kierrätys- ja ylijäämämateriaalia taideteosten toteuttamisessa myös tulevaisuudessa, sekä vähentää turhan matskun haalimista, lentomatkustusta ja autoilua. Jos ja kun kampanjan kulutuslupausten määrä ylittää 192 500 lupausta, lupaan tehdä maataideteoksen.

Sami Leutola on kuvataiteilija, telluksen ihailija ja luontoa ihmettelevä kuvataiteen monitoimimies. Kestävä kehitys, ekologinen kiertotalous sekä kierrätysmateriaalin ja hyödyttömän hyödyntäminen on taiteen toteuttamisen keskiössä.

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Laura Kolari lupaa…

…kuluttaa vielä entistä vastuullisemmin, kuin mitä hän tähän asti tehnyt. Meillä on vain tämä yksi maapallo ja toivoisin, että mahdollisimman moni haluaisi pitää siitä hyvää huolta. Pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan suuria muutoksia! Tulevaisuudessa hän aikoo kiinnittää vielä enemmän huomiota kulutuskäyttäytymiseensä, koska sen saralla on kuitenkin ikuisesti petrattavaa; muun muassa elintarvikkeiden alkuperämaan sekä vaatteiden eettisyyden osalta. Hän aikoo myös jatkossa jakaa enemmän tietoa vastuulliseen kuluttamiseen liittyen sosiaalisen median kanavissani.

Laura on opiskelija sekä intohimoinen seikkailija, joka fiilistelee muun muassa metsässä samoilua, pitkiä pyörälenkkejä, vuorilla vaeltamista, meditointia kynttilän valossa, kirjojen lukemista riippumatossa, vegaaniruokien kokkailua sekä kaikenlaista luovaa puuhastelua aina kirjoittamisesta valokuvaamiseen. Vastuullisuus on yksi Lauran tärkeimmistä arvoista ja hän toivoo omalla esimerkillään inspiroivansa muita tekemään vastuullisempia valintoja niin arjessa kuin matkaillessa.

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Kerttu Laitinen lupaa…

…ostaa tietoisesti ja kestävästi – punnita ostoksen tarpeen ja käyttöiän, ja vaatteissa suosia kierrätettyä & kierrättää itse. Kerttu lupaa tehdä jo nyt kasvispainotteisen ruokavalionsa vielä vastuullisemmaksi suosimalla kotimaista. Kerttu lupaa muistaa sosiaalisen vastuunsa ja puuttua epäkohtiin, kun niitä huomaan.

Kerttu on 19-vuotias välivuodella eettisiä ja oman elämän valintoja miettivä nuori nainen. Vastuullisuus ei aina ole ollut itsestäänselvyys, mutta omat valinnat ruokavalion ja kuluttamisen suhteen ovat hioneet minusta tietoisen ja vähäpäästöisen yksilön, jolle tulevaisuus on tärkeä, ja siihen vaikuttavat valinnat tehtävä.

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Satu Rämö lupaa…

…kuluttaa vastuullisemmin. Eniten minulla on petrattavaa ruokaan ja liikkumiseen liittyvissä kulutusvalinnoissa. Kun 192 500 on antanut saman lupauksen, lupaan järjestää kotonani vastuulliset virtuaaliset viinibileet!

Satu Rämö on luovan alan yrittäjä, sosiaalisen median vaikuttaja, kirjailija ja islanninhevosfani. Hän kannustaa tekemään parempia valintoja ilman takakireyttä. Satun blogia voi lukea osoitteessa satu.is ja seurata IG:ssä @satu_ramo

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Thomas Holm lupaa…

…omalla kuluttamisella ja sijoittamisella tukea yrityksiä, jotka pyrkivät ymmärtämään oman vaikutuksensa ympäristöön, ja jotka tekevät hartiavoimin töitä ollakseen osa ratkaisua.

Thomas Holm on yrittäjä, strategisti ja sijoittaja, joka pohtii sitä, miten voimme luoda kestävämpää tulevaisuutta – yksilöinä ja organisaatioina – ilman, että häviämme nykyisessä ”pelissä”.

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Samuli Pahkala lupaa…

…luopua bensasyöpöstä autosta ja hankkia romutuspalkkiolla perheeseen sähköpyörän, kun 192 500 suomalaista lupaa ostaa vastuullisesti.

Samuli on intohimoinen pyöräilijä sekä tietojohtamisen ammattilainen ja teknologiaosaaja, jolla on yli kahden vuosikymmenen kokemus keskisuurista ja suurista suomalaisista teknologiayrityksistä, joissa hän on toiminut kehittämisen ja johdon tehtävissä.

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Marjaana Tasala lupaa…

…kuluttaa vastuullisemmin. Erityisesti lupaan kiinnittää lisää huomiota matkustustapoihini ja vähentää yksityisautoilua. Lupaan myös jakaa IG-stooreissa vinkkejä sekä kokemuksia lapsiperheemme matkasta kohti vastuullisempaa elämää, kun kampanjan 192 500 kulutuslupausta tulee täyteen.

Marjaana Tasala on valokuvaaja, sosiaalisen median vaikuttaja ja luonnossa samoilua rakastava Kainuun korpien kasvatti. Vastuullisuuteen pyrkiminen on hänen perheensä yhteinen missio. Hän kannustaa tekemään parempia valintoja omaan elämäntilanteeseen sopivin askelin. Marjaanaa voi seurata IG:ssä @marjaanatasala.

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Heini Hirvonen lupaa…

…liikkua kestävämmin ja erityisesti matkustaa Ranskan ja Suomen kotien välillä pääasiassa meri- ja maateitse. Kun 192 500 lupausta tulee täyteen, lupaan organisoida kestävän matkustamisen tilaisuuden ja nostaa vastuullisia matkailutoimijoita esiin sekä työssäni että matkabloggaajana.

Heini Hirvonen vastaa Infinen kumppanuuksista ja liiketoiminnan kehittämisestä. Heinin intohimona on rakentaa tulevaisuudenkestäviä yrityksiä, joilla vastuullisuus on liiketoiminnan ytimessä. 5-henkisen perheen äitinä hän haluaa mahdollistaa kestävän elämän myös tuleville sukupolville.

Kategoriat
Henkilölupaukset Kestävän kuluttamisen lupaukset

Timo Kaisla lupaa…

…ostaa vastuullisemmin. Kun saamme kasaan 192 500 lupausta, lupaan pitää yhden kesäpäivän ajan ostavastuullisesti.fi pop-up kahvilaa Jyväskylän keskustassa – tulot lahjoitetaan yhdelle ostavastuullista.fi -palvelussa olevalle taholle, jolla on varainkeruulupa kunnossa.

Timo Kaisla on yrittäjä ja sijoittaja sekä Infinen neuvonantaja. Hän uskoo, että kaivattu muutos syntyy kombinaationa kuluttajien ja yritysten vastuullisemmista valinnoista.