Dosentti Makkonen ja yleismies Eriksson istuvat edellämainitun terassilla ja ihailevat sumuista rantamaisemaa. Joulu on lähellä, ja Makkosen päässä risteilivät monimutkaiset ajatukset joulun perinneruoista. Vaivaispäästäinen Doris nauttii Erikssonin tarjoamaa kuusenkerkkäglogiä terassin alla.

– Meinaatko tulla taas jouluksi tänne saaristoon ja tuoda ruoat mukanasi? Eriksson kysäisee. Ystävykset ovat jo vuosikausia viettäneet joulut yhdessä Erikssonin Eveliina-tädin luona.

– Toki. Mutta mieltäni askarruttavat perinneruoat. Miten voisimme syödä kestävän kehityksen sapuskaa?

– Sinullahan on aina Reilun kaupan kahvia, Eriksson lohduttaa ja kaataa itselleen neljännen kupillisen.

– No periaatteessa moni ruoka onnistuu. Porkkanaa, perunaa ja lanttua saan luomuna, koska tykkään tehdä laatikot itse. Samoin kaikki rosollin ainekset. Ja minähän syön pelkkää seitan-kinkkua.

– Minulle ei seiti-kinkku maistu, Eriksson tuhahtaa.

– Jos sinun on pakko saada lihaa, niin miten menettelet?

Eriksson vilkuttaa silmää ja sanoo:

– Menen hakemaan naapurin Börjeltä aitoa maalaispossua. Se on ruokittu pelkillä ruoanjätteillä ja sitä on pidetty inhimillisissä… siis tarkoitan sikamaisissa olosuhteissa.

– Kuulostaa hyvältä. Jos kerran on pakko kinkku saada.

– Kaikki muu onkin luonnosta: silakat itse pyydetty, samoin graavisiika. Että onko tässä vielä jokin ongelma? Pitääkö koko ajan olla huolestunut?

Makkonen huokaisee ja korjaa kahvikupit pois. Verannan takassa palaa räiskyvä valkea, joka lämmittää kalseaa joulukuun päivää.

– Ei oikeastaan. Mutta jouluruoissa on hirmuiset määrät suolaa. Minä haluaisin vähentää suolan käyttöä. Ja on toinenkin probleemi: en halua kaataa perinteistä joulukuusta. Ihan hullua tuhota puita yhden juhlan takia.

Eriksson miettii pitkään. Sitten hänen ahavoituneet kasvonsa valaistuvat, hän menee keittiöön ja palaa kymmenen kilon säkki merisuolaa mukanaan.

– Mitä nyt tapahtuu?

Makkonen tiedustelee hämmentyneenä.
Eriksson ottaa suolasäkin ja menee pihamaalle, jota kehystävät kauniit parimetriset kuuset. Hän alkaa heitellä karkeita suolakiteitä kuusien oksille, tyhjentää koko säkillisen. Sitten Eriksson hakee liiteristä pitkän ketjullisen led-tuikkuja, asentaa ne kuusien oksille ja kytkee virran.
Kuusiryhmä välkehtii kauniissa hopean sävyissä suolakiteiden antaessa loistettaan. Makkosen ilme kirkastuu.

– Aina löytyy ratkaisu ongelmaan, kun vähän aikaa fundeerataan, Eriksson toteaa myhäillen ja menee sekoittamaan Dorikselle lisää glögiä.

Teksti: Juha Ruusuvuori
Sarjakuva: Juha Ruusuvuori & Salla Vasenius