Liity joukkoomme tekemään kestävämpiä valintoja ja voita lahjakortti Holmastolle!

Ostavastuullisesti.fi täyttää vuoden!

Ostavastuullisesti.fi-sivusto on rakennettu sille ajatukselle, että jokaisella meistä pitäisi olla mahdollisuus ja keinot tehdä vastuullisia valintoja niin arjessa kuin juhlassa. Kulunut vuosi on osoittanut, että moni teistä ajattelee samoin ja haluaa omilla valinnoillaan olla tekemässä kestävämpää tulevaisuutta meille kaikille.

Niin tutkimukset kuin teiltä saamamme viestit kertovat, ettei kestävien valintojen tekemistä koeta helpoksi. Tieto vastuullisuudesta on usein hajallaan eikä esimerkiksi tuotteiden ja palveluiden vastuullisuusominaisuuksista saatava tieto ole useinkaan vertailukelpoista, saati helppotajuista. 

Erilaisia sertifikaatteja ja merkkejä markkinoilta löytyy jo kuluttajan avuksi, mutta ne usein tarkastelevat vastuullisuutta vain yhdestä näkökulmasta. Tutkimuksemme mukaan moni kokeekin sertifikaatit hankaliksi tulkita: mitä sertifiointi todella kertoo ja miten arvottaa eri vastuullisuuden osa-alueita omissa valinnoissa, etenkin jos monet asiat ovat yhtä aikaa tärkeitä ja lähellä sydäntä.

Riippumattomat asiantuntijat vastuullisuuden takeena

Halusimme siis luoda palvelun, jonka avulla kuluttajan ei tarvitsisi tehdä monimuuttuja-analyysia tai kattavaa taustaselvitystä kaikesta ostamastaan. Kutsuimme maamme johtavista asiantuntijoista koolle itsenäisen Vastuullisuuspaneelin, joka tekee analyysin kuluttajan puolesta. Teille jäisi vain valintojen tekeminen.

Sen sijaan että vastuullisuudelle olisi luotu tarkat kriteerit, tavoitteena oli tarkastella markkinaa suhteellisen vastuullisuuden linssien läpi. Tavoitteeksi otettiin löytää markkinalta ne tuotteet ja palvelut, jotka tukevat kestävää elämäntapaa ja ovat saatavilla jo nyt. Tulevaisuuden innovaatiota odottaessa halusimme kerätä yhdelle alustalle jokaiselle saavutettavia vaikuttamisen keinoja, olivatpa ne sitten sähkösopimuksen vaihtoa uusiutuvaan energiaan tai perunan valitsemista riisin sijaan lisukkeeksi lautaselle. Vastuullisuuspaneeli arvioi tuotteiden ja palvelujen kestävyyttä monelta eri kannalta, mutta ydinkysymys valintojen takana on se, onko tuote tai palvelu kestävämpi kuin samaan tarpeeseen vastaavat verrokit.

Vastuullisuuspaneelin jäsenet: professori Minna Halme (Aalto-yliopisto), tohtorikandidaatti Antti Majava (BIOS-tutkimusyksikkö), Kestävä arki -projektin vetäjä Markus Terho (Sitra), professori Jyri Seppälä (Suomen Ympäristökeskus, Kansallinen Ilmastopaneeli), sekä opetusneuvos Anne Liimatainen (Opetushallitus).

Vastuullisilla valinnoilla muutetaan maailmaa

Ensimmäisen vuotensa aikana Ostavastuullisesti.fi-sivustolla on vieraillut yli 50 000 suomalaista kuluttajaa ja sitä on tutkittu 335 000 sivulatauksen verran. Harvardin yliopiston valtiotieteilijä Erica Chenoweth yhdessä ICNC:n tutkija Maria Stephanin kansssa ovat tutkineet kansalaistottelemattomuutta sekä kansanliikkeiden vaikutusta yhteiskunnallisiin muutoksiin. He havaitsivat, että pysyvä muutos tarvitsee taakseen vain 3,5 % kansasta. Tämän ajatuksen mukaan riittäisi, että vastuullisia valintoja tekemään saataisiin 192 500 ihmistä, jotta kulutustottumukset alkaisivat muuttua isossa mittakaavassa.

Sivustomme kävijälukujen valossa jo neljäsosa tästä määrästä on osoittanut kiinnostuksensa kestävämpään elämään. On kuitenkin selvää, että vastuullinen kuluttaminen ei yksin ratkaise aikamme suuria haasteita, kuten ilmastonmuutosta tai biodiversiteetti- ja lajikatoa, mutta se on tärkeä vaikuttamisen keino kuluttajalle. Suomen kulutusperusteisesta hiilijalanjäljestä 70 prosenttia syntyy kotitalouksissa – siitä mitä syömme, mitä ostamme, miten liikumme ja esimerkiksi millaisella energialla valaisemme ja lämmitämme kotimme. 

Vastuu ei ole yksin kuluttajan harteilla, vaan muutokseen vaaditaan myös kasvava määrä vastuullisesti toimivia ja kestäviä ratkaisuja tuottavia yrityksiä sekä rohkeita ratkaisuja päättäjiltä ja muilta yhteiskunnan vaikuttajilta. Meidän ei tarvitse silti odottaa, että ratkaisut tehdään puolestamme, vaan voimme kukin tahoillamme tehdä oman osuutemme maailman hyväksi sekä oman arjemme ja tulevaisuuden elämänlaadun ylläpitämiseksi. Meillä on valtaa vaikuttaa kulutuskäyttäytymisen kautta.

Meistä jokainen voi omilla kulutuspäätöksillään luoda arjestaan kestävämpää ja vaikuttaa systeemin murrokseen! Kuva: Ryoji Iwata.

Kestävä elämä vaatii uudenlaista ajattelua

Kestävämmän kuluttamisen lisäksi meidän tulee muuttaa suhtautumistamme kulutukseen ylipäätään. Sen sijaan, että täytämme kaikki mielihalut ostamalla uutta, voimme myös ostamalla vähemmän pienentää omistamisen taakkaa ja saada sen tilalle laatua ja merkityksellisemmän suhteen omistamiimme tavaroihin.

Meille on ihmisinä luonnollista kiintyä ja jumittuakin totuttuihin tapoihin. Kulutustottumuksia ei muuteta noin vain eikä kestävämmän elämäntavan rakentamisessa tarvitsekaan heti hypätä pää edellä syvään päätyyn. Pienemmillä askelilla uusista tavoista tulee osa arkea ja kestävien valintojen tekeminen helpottuu matkan varrella.

Uskallamme kuitenkin sanoa, että Ostavastuullisesti.fi -sivuston 50 000 käyttäjää kielii siitä, että meitä kestävästä elämästä kiinnostuneita on suuri joukko, jonka valinnoilla voidaan sysäistä maailmaa kohti sitä pistettä, jossa elämäntapamme ei uhkaa kaikkien hyvinvointia vaan planeetan kantokyky riittää ylläpitämään meitä sekä moninaisia luonnon ekosysteemejä.

Ostavastuullisesti.fi-sivustoa kehitetään käyttäjien tarpeiden mukaan

Me Ostavastuullisesti.fi-tiimissä tulemme jatkuvasti tekemään töitä kehittääksemme tapoja auttaa ja tukea jokaista halukasta kohti kestävämpiä elämäntapoja. Tällä hetkellä tarjoamme valikoiman vastuullisia tuotteita ja palveluita sekä erilaisia vinkkejä kestävien tapojen omaksumiseen, tulevaisuudessa toivottavasti paljon muutakin. Otamme vastaan myös teidän apunne: ehdottakaa tuotteita valikoimaan, kertokaa somessa tai artikkelien kommenttikentissä mitä lisätietoa kaipaatte ja kokeilkaa kestäviä ratkaisuja käytännössä.

Jokainen muutos ruokkii myös seuraavaa, eikä tätä matkaa tarvitse taittaa yksin. Yhdessä voimme jakaa hyvät käytännöt ja asiantuntijoiden tuella varmistamme, että niillä ratkaisuilla ja muutoksilla joita päätämme tehdä, on aitoa vaikutusta asioihin. 

Meitä Ostavastuullisesti.fi-sivuston tiimiläisiä ajaa halu parantaa maailmaa ja tehdä se helpoksi niin, että mahdollisimman moni valitsisi kestävämmin omassa arjessaan. Pidä silmällä sivustomme vastuullista valikoimaa ja vinkkejä ja tule mukaan yhteiselle matkalle kohti kestävämpää tulevaisuutta!

Jaa kirjoitus
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on telegram

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *