Suomen Vastuullisin tuote -äänestys! Anna äänesi ja osallistu arvontaan

Auta meitä kasvattamaan vastuullista valikoimaa!

Marraskuussa 2020 avattu sivustomme on tarkoitettu inspiraation lähteeksi omien kulutustottumusten pohtimiseen sekä tietenkin nimensä mukaisesti vastuullisen ostamisen helpottajaksi. Olemme iloinneet siitä, kuinka moni on ensipalautteen perusteella kokenut palvelun tarpeelliseksi. Olemme saaneet teiltä paitsi paljon kannustusta, myös arvokasta näkökulmaa siihen, miten parantaa käytettävyyttä ja palvella teitä paremmin.

Aivan vielä emme pysty tarjoamaan niin kattavaa vastuullisten tuotteiden ja palveluiden valikoimaa kuin haluaisimme. Teemme kuitenkin jatkuvasti töitä, jotta löytäisimme uusia sopivia tuotteita ja voisimme tarjota monipuolisesti ratkaisuja arjen tarpeisiin elämän eri osa-alueilla. 

Vastuullinen valikoima

Valikoiman laajuuteen vaikuttaa moni asia. Vastuullisuuspaneeli ei tee kuratointiaan kaikesta mahdollisesta tarjolla olevasta, vaan yritysten omien hakemusten perusteella. Sivustolle kuratoidaan nimenomaan tuotteita ja palveluita eli juuri sitä valikoimaa, jonka joukosta päivittäisiä valintojamme teemme. Paneeli punnitsee jokaisen mukaan haetun tuotteen tai palvelun kohdalla, mahdollistaako se kestävämpää elämää ja onko se kestävämpi valinta suhteessa verrokkeihin saman tuotekategorian tai tarpeen osalta. 

Kuratointi tehdään vuosittain uudestaan, jotta valikoima pysyy ajankohtaisena ja huomioi myös vastuullisuuden kehityksen markkinassa. Tämän vuoksi on tärkeää saada myös uusia tuotteita ja palveluita mukaan, jotta se minkä teille sivustolla esittelemme, edustaa todella tämän hetken kestävämpiä valintoja.  

Tavoitteenamme on tehdä Ostavastuullisesti.fi -sivustosta väline meille kaikille liikuttaa markkinaa ja vallitsevaa kulutuskäyttäytymistä yhdessä kestävämpään suuntaan. Aidosti hyödyllisen palvelun luomiseksi tarvitsemme myös teidän apuanne. 

Lue lisää kuratoinnista

Miten jokainen meistä voi osallistua kestävämmän tulevaisuuden luomiseen

1. Tee kestävämpiä valintoja aina silloin kun se on sinulle mahdollista. Kukaan ei voi aidosti elää kuluttamatta mitään ja tiedostamme, ettei vastuullisten valintojen tekeminen ole aina helppoa. Jokainen pienikin teko on kuitenkin askel kestävämpään suuntaan.

Käy tekemässä oma kestävän kuluttamisen lupauksesi täällä. Voit saada meiltä vinkkejä ja tietoa paneelin kuratoimista tuotteista ja palveluista uutiskirjeellä, jotta kestävien valintojen tekeminen olisi mahdollisimman helppoa.

2. Ehdota meille mielestäsi sivustolle sopivia tuotteita tai palveluita tällä lomakkeella. Olemme yhteydessä mainittuihin yrityksiin ja kerromme heille kuratointiin hakemisesta sekä toiveestanne nähdä heidän tuotteensa tai palvelunsa Ostavastuullisesti.fi:ssä.

3. Voit olla myös aktiivisesti yhteydessä tuotteita tai palveluita edustaviin yrityksiin ja kertoa heille itse toiveestasi. Apuna voit käyttää oheista kirjettä, joka kertoo mistä palvelussa on kyse ja kuinka tuotetta tai palvelua voi hakea kuratoitavaksi.

Lataa tästä: Ostavastuullisesti.fi – esittely ja hakuohjeet

Voit ladata tästä käyttöösi sivustosta kertovan kirjeen pdf-muodossa ja lähettää sen sähköpostin liitteenä tai kopioida tekstin omaan viestiisi. Kerro yritykselle mistä tuotteesta tai palvelusta on kyse. Voit osoittaa viestisi esimerkiksi asiakaspalveluun tai jollekin kyseisen yrityksen edustajalle.

Jaa kirjoitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *