Maapallon elämää ylläpitävät järjestelmät ovat lähellä keikahduspistettä, jossa ne voivat muuttua nopeasti ja hallitsemattomasti. Lohtua tuo se, että myöskin energiantuotanto on hyvin lähellä keikahduspistettä, jossa saastuttava fossiilisten energialähteiden käyttö muodostuu kannattamattomaksi. Sähkösopimuksella, laitehankinnoilla ja kulutusvalinnoilla voimme joko edistää tai hidastaa siirtymää vähähiilisen energian maailmaan.
Koska saastuttavaa energian tuotantoa on nopeasti korvattava vähähiilisillä teknologioilla, ei pelkkä uusiutuvaksi mainostetun sähkön käyttö riitä. Kysyntää on kohdistettava siten, että se edistää parhaalla mahdollisella tavalla aidosti vähähiilisen energiantuotannon lisärakentamista. Esimerkiksi vesivoimalla ja puuta käyttävällä biovoimalla tehdyn “ekosähkön” valinta ei juurikaan auta ilmastohaasteen ratkomisessa, koska kummankaan tuotantoa ei voida enää paljoakaan lisätä nykyisestä. Tuuli- ja aurinkovoimaa sekä energiatehokkuutta lisäävää teknologiaa, kuten lämpöpumppuja ja sähköistä (joukko)liikennettä voidaan sen sijaan lisätä mittakaavassa, joka riittää kattamaan merkittävän osan päästövähennystarpeesta.
Koska kaikki sähköntuotanto jaetaan samaa jakeluverkkoa pitkin, pistorasiasta tuleva sähkö on aina samaa sekasähköä, jossa painottuu kulutuspaikkaa lähellä oleva tuotanto – yleensä ydinvoima, vesivoima, hiili- tai puuenergia. Siihen mitä sähköä pistorasiasta tulee, ei voi vaikuttaa sähkösopimuksella. Sähkösopimuksella voi vaikuttaa kuitenkin siihen, kuinka paljon sähköverkkoon tulee sähköä kultakin sähkön tuottajalta.
Tekemällä esimerkiksi tuulisähkösopimuksen asiakas siis omalla panoksellaan pyrkii edistämään sitä, että verkkoon tuotettaisiin enemmän tuulisähköä. Vaikutus omasta pistorasiasta tulevaan sähköön on kuitenkin marginaalinen.
Miksi sähköntarjoajalla on merkitystä?
Jos oman sopimuksen tavoitteena on edistää mahdollisimman tehokkaasti tuulisähkön tuotantoa, olisi hyvä yrittää arvioida mikä on kunkin sopimuksia tarjoavan yrityksen rooli tuulisähkön tuotannon lisäämisessä. Jos kyseessä on pääosin saastuttavampia energiamuotoja hyödyntävä suuri energiayritys, on olemassa riski, että myös tuulisähkösopimuksesta saatavat tuotot käytetään tuulivoiman lisärakentamisen sijaan vaikkapa hiilivoimalan rakentamiseen Suomessa tai muualla maailmassa.
Hyvää sähköntarjoajaa valitessa on siis oleellista tarkastella kuinka paljon kyseinen toimija on lisännyt tuulisähkön tuotantoa tai ostoa/välittämistä viime vuosien aikana. Perinteinen tuulisähkön tuottaja, joka ei ole rakentanut pitkään aikaan uutta tuotantoa, ei ole sekään kovin kiinnostava vaihtoehto, koska uusi sopimus ei todennäköisesti johtaisi tuulivoiman lisääntymiseen.
Tuulisähkösopimuksessa tärkeintä ei ole se, että kulutusta vastaava määrä tuulisähköä syötetään verkkoon, vaan että vähähiilisen sähkön osuus kaikesta sähköntuotannosta kasvaa mahdollisimman nopeasti.
Tuulisähköä ostavien tai oikeammin asiakkuudellaan tuulivoimaa edistävien kansalaisten olisi hyvä myös miettiä keinoja sopeutua tuulivoiman nopean lisääntymisen aiheuttamaan sähkön tuotannon ja hinnan vaihteluun. Oman kulutuksen ei pitäisi vahvistaa valtakunnallisia sähkön kulutuspiikkejä, joita joudutaan kattamaan saastuttavilla energialähteillä tai kalliilla energiavarastoilla.
Toisin sanoen sähköautoa tai lämminvesivaraajaa kannattaa ladata silloin kun sähkö on halpaa ja latausta käyttää sen ollessa kallista. Oman kulutuksen voi myös ajoittaa järkevästi säätiedotuksen tuuliennusteen tai tuntihintapalvelun avulla ilman kallista tekniikkaa, painamalla on-off kytkimiä oikea-aikaisesti.
Vaikka tuulisähkön voi odottaa joka tapauksessa lisääntyvän, on nykyinen tahti kuitenkin aivan liian hidas päästövähennystavoitteita ajatellen. Toki päättäjillä on suurin vastuu oikeiden päätösten tekemisestä, mutta erityisesti yksittäisten energiayritysten näkökulmasta myös kuluttajien sähkösopimuksilla on oleellinen merkitys siinä, saadaanko seuraava tuulipuistohanke toteutettua.
Kun sähkön hinta ja tuotannon katteet ovat jo pitkään olleet alhaisia, tuulivoimaa rakentavilla yrityksillä on toisinaan haasteita löytää hankkeilleen rahoitusta. Tässä auttavat pitkät kiinteät hankintasopimukset (PPA), joissa ostaja sitoutuu hankkimaan tietyn määrän sähköä tietyllä kiinteällä hinnalla esimerkiksi kymmeneksi vuodeksi. Koska sähkön hinta voi nousta saastuttavan kapasiteetin nopean poistumisen myötä, kiinteähintainen pitkä sopimus vähentää riskejä ja lisää talouden ennakoitavuutta. Tällä hetkellä pitkiä kiinteitä ostosopimuksia ei ole saatavilla kuluttajille, mutta tulevaisuudessa tällaiset sopimukset saattavat yleistyä.
Tuulivoiman lisärakentamista hidastaa merkittävästi myös lupaprosessien kankeus ja ruuhkautuminen. Ympäristövalvontaan kaivattaisiinkin kipeästi lisäresursseja, sillä on kaikkien edun mukaista, että niin tuulivoiman kuin muunkin rakentamisen ja maankäytön ympäristö- ja luontovaikutukset otetaan vakavasti ja hankkeet tutkitaan huolellisesti ja kohtuullisella aikataululla.
Sarjan seuraavassa ja viimeisessä osassa pohditaan kestävän energian tulevaisuutta ja sitä, millaisia systeemisiä muutoksia voimme odottaa.
Antti Majava
Kirjoittaja on Vastuullisuuspaneelin jäsen ja BIOS-tutkimusyksikön tutkija
Kestävää energiaa käsittelevässä artikkelisarjassa tutkitaan ilmastonmuutoksen ja energiankäytön yhteyttä sekä pyritään eri näkökulmien avulla vastaamaan kysymykseen voiko sähkösopimuksella todellakin muuttaa maailmaa?
Lue sarjan muut osat:
Osa 1: Kestävän energian jäljillä: Voiko sähkösopimuksella muuttaa maailmaa?
Osa 2: Kestävän energian jäljillä: Hiilinielut
Osa 3: Kestävän energian jäljillä: Erilaiset energiamuodot
Osa 4: Kestävän energian jäljillä: Tuulen ja auringon aika
