Suomen Vastuullisin tuote -äänestys! Anna äänesi ja osallistu arvontaan

Syyssiivouksella lisävuosia kodin käyttötavaroille

Syksyn tullen on hyvä aika pudistaa pölyt kodin nurkista ja tehdä pientä inventaariota kaappeihin kerääntyneistä tavaroista. Kun ennen pimeintä talvea laittaa kodin järjestykseen, jää loppusyksyllä enemmän aikaa rentoutumiseen. Kaappien tuuletus kerran pari vuodessa on myös tilaisuus tarkastella, mitä oikeastaan arjessaan tarvitsee ja mistä voi luopua. Uudelleen järjestelemällä, korjaamalla ja kiillottamalla voi löytää rakkauden omiin tavaroihin uudestaan ja usein uuden ostamisen tarve vähenee. 

Kodin materiaalien ja käyttötavaroiden huoltaminen on myös vastuullisuusteko, koska tuotteiden elinkaarta pidentämällä tarvitsemme harvemmin uutta. Elinkaaren pidentämisellä tarkoitetaan sitä, että tuotetta hyödynnetään niin pitkään kuin mahdollista ja sen alkuperäisen käyttötarkoituksen tullessa tiensä päähän, materiaalit kuitenkin hyödynnetään edelleen.

Lue alta ohjeet syyssiivoukseen ja kodinhoitoon!

Keittiön kodinkoneiden puhdistus

Kodinkoneiden säännöllinen huolto pidentää niiden käyttöikää ja voi myös ehkäistä vesivahinkoja. Astianpesukoneet voi puhdistaa edullisesti ja kemikaalipihisti sitruunahapolla. Joissakin uudemmissa pesukoneissa on myös omat puhdistusohjelmansa. Ylläpitohuoltoon kuuluu suodattimien säännöllinen puhdistus ja pintojen pyyhkiminen ja silloin tällöin kone kannattaa pyöräyttää kuumimmalla mahdollisella ohjelmalla tyhjillään. Tarkista aina laitteen ohjekirjasta tarkemmat huolto-ohjeet. Muista myös tyhjentää vesilukot! Ohjeita kodinkoneiden hoitoon löydät esimerkiksi Marttojen sivuilta.

Astianpesukoneen pesu sitruunahapolla
  • Irrota ensin suodattimet ja muut irto-osat, ja puhdista ne käsin tiskiharjalla ja -aineella. Pyyhi koneen pinnat ja tiivisteet.
  • Annostele pesuainelokeroon 3 ruokalusikallista sitruunahappoa.
  • Käynnistä noin 60 asteen pesuohjelma. Pysäytä ohjelma ennen kuivausvaihetta, jos mahdollista.
  • Käynnistä pesuohjelma uudelleen konetiskiaineen kanssa. Jos koneessa on puhdistustoiminto, voit käyttää sitä tavallisen ohjelman sijaan.
  • Tuuleta ja pyyhi kone pesun jälkeen.
  • Jos koneessa on edelleen tunkkainen haju tai näkyviä saostumia, toista käsittely isommalla määrällä sitruunahappoa.

Siivousvälineissä kannattaa suosia pitkäikäisiä ja kierrätysmateriaalista valmistettuja tuotteita. Vanhat tiski- ja hammasharjat voi mainiosti hyödyntää kuurauksessa ja vanhoista lakanoista voi repiä sopivan kokoisia liinoja lattian ja pintojen pyyhintään. Testaa myös Kiertin kestorätit, jos tarvitset uusia siivousliinoja!

Jääkaappi ja pakastin on hyvä sulattaa ja huolella puhdistaa pari kertaa vuodessa. Samalla kannattaa imuroida jääkaapin ja pakastimen takaosa jo pelkän paloturvallisuuden vuoksi. Tyhjennys on hyvä tehdä ennen kauppareissua, kun ruokavarasto on pienimmillään. Pohdi tyhjentäessä, millaiset ainekset jäävät usein syömättä tai ehtivät pahentua ja keskity kauppalistan suunnittelussa lempiraaka-aineisiin.

Säännöllisesti puhdistetut astian- ja pyykinpesukoneet säilyttävät pesutehonsa ja palvelevat käyttäjäänsä pidempään. Kuva: Nathan Dumlao

Kierrätys kotitaloudessa

Jätteiden lajittelu ja kierrätys on kestävän kotiarjen kulmakivi. Oikeanlainen lajittelu ja hävittäminen uusiokäytön rinnalla ovat olennaisia tekijöitä tuotteen elinkaaren pidentämisessä. Laita jätteisiin vain sellaisia tavaroita, joita ei voi muuten hyödyntää. Ohjeita lajitteluun saat esimerkiksi HSY:n sivuilta.

Elinkaaren pituus on paljolti kiinni siitä, millaisin menetelmin ja materiaalein tuote on valmistettu. Uutta ostaessa kuluttajakin voi vaikuttaa tavaroiden elinkaaren pituuteen valitsemalla tuotteen, jota voi käyttää jatkossa vaikkapa toiseen tarkoitukseen. Kysy valmistajalta tarkemmin materiaaleista ja niiden kierrätyksestä, jos olet epävarma. Tuotteiden maksimaalinen hyödyntäminen, uusiokäyttö ja kierrättäminen pienentää tarvetta neitseellisen raaka-aineen tuotannolle.

Lajittelu on huomattavasti helpompaa, kun eri jätteille on omat astiansa omilla paikoillaan. Jos jätekaapissa ei ole tilaa tarpeeksi monille astioille, laita biojäteastia ja sekajäte roskakaapin sisään hajujen minimoimiseksi. Lasin-, paperin-, kartongin- ja metallinkeräyslaatikot voi hyvin laittaa muualle, sillä ne eivät ala haista avohyllyssäkään. Muistathan aina huuhdella ja kuivata lasit, metallit ja kartongit ennen lajittelua. Tarkempia ohjeita lajitteluun saat esimerkiksi HSY:n sivuilta.

Kuivakaappien hiutaleista ja pähkinöistä voit sekoittaa granolaseoksen parin kookos- tai oliiviöljylusikallisen kanssa paistettavaksi miedolla lämmöllä. Jauhopussien pohjista voit sekoittaa sämpylätaikinan. Öljypullojen pohjat voi käyttää vaikkapa hiuslatvojen silotukseen tai iholle. Väkiviinaetikkaa voi hyödyntää siivoukseen, esimerkiksi sekoittamalla lorauksen etikkaa veteen ja suihkuttamalla peilien ja teräspintojen kiillottamiseen. Putsaa kaapit ja järjestä ne mielesi mukaan niin, että ruoanlaitto on mahdollisimman helppoa ja näet kaapin avatessasi nopeasti, mitä puuttuu. Näin vältät myös turhat ostokset ja vähennät hävikkiä.

Helppo ja herkullinen granola syntyy kuivakaapin jämistä: hiutaleista, leseistä, pähkinöistä ja siemenistä. Granolaan voi myös hyödyntää rusinat ja muut kuivatut hedelmät. Kuva: Marcin Skalij

Luonnonvarakeskuksen mukaan kotitalouksien ruokahävikki on vuosittain arviolta 107–137 miljoonaa kiloa, noin 20–25 kiloa henkilöä kohden Suomessa. Kotitalouksissa syntyvä hävikki muodostaa noin kolmasosan kokonaishävikistä (mukaan lukien alkutuotanto, teollisuus, ravitsemuspalvelut ja kauppa.) Hävikin vähentäminen on siis tärkeä tehtävä myös kotitalouksissa luonnonvarojen suojelemiseksi, mutta myös arjen säästöjen näkökulmasta. Lisää vinkkejä ruokahävikin vähentämiseksi voit lukea muun muassa tästä artikkelista.

Huolenpitoa huonekaluille

Kangassohvat ja -tuolit kannattaa imuroida säännöllisesti ja mikäli päällisiä ei saa irti, voit pyyhkiä ne kevyesti nihkeällä liinalla, jos materiaali sallii. Tarkista huopatassujen kunto ja vaihda ne uusiin tarvittaessa, niin huonekalut eivät jätä naarmuja lattiaan ja ovat myös helpommin siirrettävissä. Nahkaiset pinnat kannattaa pyyhkimisen lisäksi myös ajoittain rasvata huonekaluille sopivalla nahkarasvalla.

Puisten huonekalujen ja tasojen puhdistukseen kannattaa käyttää nihkeää liinaa, mutta tahraisempien pintojen puhdistukseen voi käyttää myös esimerkiksi nestemäistä, oliiviöljypohjaista mustaa saippuaa, joka samalla hoitaa herkkää puupintaa. Keittiön puutasot tulee hioa ja öljytä säännöllisin väliajoin. Mikäli puunhuolto ei ole tuttu juttu, pyydä osaavaa kaveria tai ammattilaista apuun. Myös puiset leikkuulaudat ja keittiövälineet on hyvä öljytä säännöllisesti.

Puisten keittiövälineiden, leikkuulautojen ja pintojen säännöllinen huolto ylläpitää puun kauniin ulkomuodon sekä ehkäisee lian ja kosteuden imeytymistä. Kuva: Engin Akuyrt

Kylpyhuoneminimalismi

Kertyykö kylppärin kaappiin jos jonkinmoista purkkia ja suihketta? Anna käyttämättä jääneet tuotteet eteenpäin ja keskity niihin, jotka kuluvat pullo toisensa jälkeen loppuun. Mikäli etsit uusia tuotteita, suosi zero waste -tuotteita kuten palasaippuoita, -voiteita ja -shampoita sekä jauhemaisia ihonhoitotuotteita, joihin vesi sekoitetaan itse.

Kosmetiikka-arsenaali on hyvä pitää minimalistisena myös ihon hyvinvoinnin vuoksi, sillä myös liika vaihtelu ja ylihoitaminen voi rasittaa ihoa ja aiheuttaa ongelmia, joihin helposti etsii ratkaisua jälleen uusia tuotteita ostamalla. Hoitorutiinin saa helposti kerralla kuntoon Twistben Ihonhoito haltuun -verkkokurssilla. Luottotuotteilla oma kauneudenhoito on helppoa ja tehokasta sekä vastuullista, kun hävikki on minimoitu!

Jaa kirjoitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *