Tee oma kestävän kuluttamisen lupauksesi ja voita Puustelli Miinus -keittiötaso

Viisi vinkkiä vastuullisen hotellin valintaan

Lomamatkailu kuuluu myös kestävään elämäntapaan. Matkailun ympäristökuormaan pystyy helposti vaikuttamaan lomakohteen lisäksi majoituksen valinnalla.

Kaupallinen yhteistyö: GreenStar Hotels

Kotimaanmatkailu on ollut viime vuosina suosiossa, ja poikkeuksellisten aikojen takia ulkomaanmatkat ovat jääneet monella tekemättä. Vaikka rokotusten myötä pian pääsee kenties jo lentämäänkin, on olemassa kuitenkin myös kestävämpiä tapoja matkustaa.  Suomesta löytyy paljon helmiä, joihin suunnata lomamatkalle, kuten upeita luonto- ja kulttuurikohteita.

Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistyksen vuonna 2019 teettämän kyselytutkimuksen mukaan kotimaanmatkailu onkin kasvattanut suosiotaan ja eniten kotimaassa matkailusta ovat innostuneet 18–44-vuotiaat nuoret aikuiset. Tärkeimpiä syitä muutokseen ovat olleet kiinnostus paikallisuuteen ja ekologisuuteen. 

Sen lisäksi, että valitsee kotimaan matkakohteen, voi matkaa suunniteltaessa tehdä muitakin kestäviä valintoja – esimerkiksi hotellia varatessa. Booking.com teettämän kyselyn mukaan jopa 70 % matkailijoista haluaisi tehdä vastuullisia valintoja majoituksen suhteen, mutta eivät välttämättä tiedä miten. 

Ostavastuullisesti.fi tarjoaa kestävästä matkailusta kiinnostuneelle erilaisia vastuullisia vaihtoehtoja niin liikkumiseen, elämyksiin kuin majoituspalveluihinkin. Erinomaisena esimerkkinä Vastuullisuuspaneelin hyväksymästä kestävämmästä valinnasta toimii muun muassa  GreenStar Hotels, jonka kantavana ajatuksena on tarjota hotellihuoneita, jotka sisäänrakennetulla ekologisuudella säästävät sekä ympäristöä että kustannuksia. 

Listasimme matkailijoille viisi vinkkiä, joihin paneeli kiinnitti huomiota GreenStar Hotelsin vastuullisuuden arvioinnissa. Nämä seikat kannattaa pitää mielessä vastuullista yöpaikkaa valitessa!

1. Sijainti

Hotellin valinnassa sijainti on tärkeä kriteeri niin käytännöllisyyden kuin myös vastuullisuuden kannalta. Kaikki GreenStar Hotelsin hotellit sijaitsevat kaupunkien keskustassa, joten niihin on vain lyhyt kävelymatka rautatie- ja linja-autoasemilta. Reissuun voi siis hyvin lähteä myös julkisilla kulkuneuvoilla. Jos päättää kuitenkin lähteä matkaan autolla, kaikissa ketjun hotelleissa on sähköautojen latauspiste, jonka käyttö kuuluu yöpymisen hintaan.

Keskeinen sijainti on kestävä valinta myös siitä syystä, että matkan aikana voi helposti tutustua kävellen matkakohteeseen. GreenStarin hotelleista saa myös lainata ilmaiseksi polkupyöriä, joilla on kätevä liikkua keskustassa tai tehdä vaikka retki pidemmällekin lähiympäristöön.

2. Energiatehokkuus ja vedenkäyttö

Veden- ja energiankulutus sekä syntyvä jäte ovat merkittävimpiä päästöjen lähteitä sekä ympäristökuormitusta aiheuttavia tekijöitä hotelleissa. Majoituksen valinnassa kannattaakin suosia hotellia, joka kertoo tekevänsä aktiivisesti töitä niin veden- ja energiankulutuksen kuin jätemäärän vähentämiseksi.  

GreenStarin hotelleissa vieraiden vedenkulutus on keskimäärin vain noin 100 litraa vuorokaudessa, mikä on vähemmän kuin suomalaisten keskimääräinen vedenkulutus päivässä. Lisäksi jätemäärää pyritään jatkuvasti minimoimaan. GreenStarin hotellit käyttävät myös uusiutuvaa sähköä ja ne lämmitetään kaukolämmöllä, joka on valittu paikallisesti saatavilla olevan päästöttömimmän vaihtoehdon mukaan. Kaikissa hotelleissa on myös omat aurinkovoimalat katolla, joten hotellit tuottavat itse osan omasta energiastaan.

Hotellivieraana voi tietenkin myös itse pyrkiä toimimaan mahdollisimman kestävästi suosimalla esimerkiksi lyhyitä suihkuja sekä harkitsemalla kuinka usein on välttämätöntä pyytää vaihtamaan lakanat tai pyyhkeet.

GreenStar Hotelsin kaikki hotellit ovat kaupunkien keskustassa, lyhyen kävelymatkan päässä rautatie- ja linja-autoasemilta.
3. Korkea käyttöaste

Aivan kuten kodin korkea käyttöaste ja asuminen pienemmissä neliöissä on ekoteko, sama pätee myös hotellien vastuullisuuteen. Mitä suurempi käyttöaste hotellilla on, sitä useammalle kävijälle hotellin ylläpitoon tarvittavat resurssit jakautuvat. 

GreenStar Hotelsin huoneet on suunniteltu niin, että niissä voidaan saavuttaa mahdollisimman korkea käyttöaste. GreenStarin hotelleissa voikin yöpyä jopa 2–3 kertaa enemmän ihmisiä kuin tyypillisessä samankokoisessa hotellissa. Tätä tukee myös huoneiden hinnoittelu – yhdessä huoneessa yöpyy samalla hinnalla aina 1–5 henkeä.

4. Ruoka

Lomamatkan ympäristökuormaan on helppo vaikuttaa myös omilla ruokavalinnoilla suosimalla kasvispainotteista ja lähellä tuotettua ruokaa sekä välttämällä hävikkiä. Suurin osa ruokahävikistä tulee kuitenkin ravintoloiden omasta toiminnasta. Erityisen suuri osa ravintola-alan hävikkiruoasta syntyy linjastojen tarjoilutähteistä, ja tämä pätee hotellialalla erityisesti aamiaistarjoiluihin. 

GreenStarin hotelleissa hävikin määrään kiinnitetään huomiota tarjoamalla aamiaisella vain suosituimpia aamiaisruokia ja panostamalla määrän sijaan laatuun. Hotellin ravintoloissa käytetään pääosin luomutuotteita ja tehdään tiivistä yhteistyötä paikallisten lähituottajien kanssa.

5. Sisustusmateriaalit

Myös hotelleissa käytetyillä materiaaleilla on merkitystä. GreenStarin hotellien sisustukseen on valittu kestäviä materiaaleja, kuten puuta ja kierrätysmateriaaleja. Lisäksi hotelleissa suositaan Joutsenmerkittyjä tuotteita, mikä näkyy esimerkiksi maalien ja sänkyjen valinnassa. Kaikki GreenStarin hotellit myös siivotaan Joutsenmerkityillä tuotteilla.

GreenStar hotellit ovat kestävämpi valinta, sillä ne on suunniteltu siten, että niissä on mahdollista saavuttaa normaalihotellia korkeampi käyttöaste, jolloin hotellin ylläpitoon tarvittavat resurssit jakautuvat useammalle kävijälle.

Matkailu on rentouttavaa loma-ajan luksusta ja siitä ei onneksi tarvitse luopua kestävässä elämäntavassakaan. Suomesta löytyy paljon kiinnostavia matkakohteita, ja vastuullisen matkailijan iloksi nykyään tarjolla on myös kestävään toimintaan sitoutuneita majoituspalveluita. 

GreenStar Hotels ottaa kaikessa suunnittelu- ja valmistelutyössä mahdollisimman hyvin vastuullisuuden huomioon, jotta asiakkaalle valinta ja kokemus olisi mahdollisimman helppo. Sen lisäksi, että hotellit ovat vastuullisen matkailijan valinta, myös asiakastyytyväisyys on niissä hyvin korkealla. 

”Vastuullisuus kannattaa aina. Kestävä ja tehokas toimintatapa säästää ympäristöä, laskee kustannuksia hyvin suunniteltuna, ja meillä tätä kautta myös huoneen hintaa. Kaikki voittavat.” kiteyttää toimitusjohtaja Kristian Ikonen.

Vastuullisen majoituksen valitsemalla ei siis luovu mistään – päinvastoin, kaupan päälle saa hyvän mielen siitä, että tietää tukevansa kestävän vaihtoehdon tarjoajaa.

Jaa kirjoitus
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on telegram

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *