…jatkaa lähipalveluiden käyttämistä niin paljon kuin mahdollista. Thomas on paikallisen kiertotalouden suuri ystävä. Hän käyttää ostovoimaansa kotimaisiin tuotteisiin paikallisesti sekä ympäri Suomen ja näin mahdollistaa rahakierron takaisin päin pystyen jatkossakin työllistämään alojensa ammattilaisia. Thomaksella on itselläänkin kotona paikallisin voimin asennettuna vastullisuuden esikuva Puustelli Miinus keittiö, joka on myös kehitetty Suomessa.
Kun tavoite 192 500 lupauksesta tulee täyteen, Thomas vie koko henkilökuntansa paikalliseen ravintolaan nauttimaan lähituotetusta ruuasta. Ilta kruunataan saunomalla ja avantouimalla. Thomas lupaa myös somettaa ja valistaa asiakkaita entistä enemmän.
Thomas on neljän lapsen isä ja Puustelli Vaasan kauppias, joka työllistää suoraan neljä ihmistä sekä yhteistyön kautta useita kymmeniä. Suomessa kenestä vain voi tulla melkein mitä vain, ja Thomas toivookin pystyvänsä kasvattamaan lapsistaan kilttejä sekä asioita kyseenalaistavia aikuisia, jotta asioihin tulisi muutosta eikä aina tehtäisi kuten ennenkin.