… jatkossa miettiä yhä enemmän oman perheen ja yrityksen valintoja sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävän kehityksen kannalta. Omalla toiminnallaan ja esimerkillään Aleksi haluaa myös innostaa, kannustaa ja auttaa muita näkemään vastuullisempien valintojen helppouden ja toisaalta sen tuomat mahdollisuudet, mutta myös ymmärtämään vastuullisuuden välttämättömyyden osana kaikkea.
Kun kampanjan kulutuslupausten määrä ylittää 192 500, lupaa Aleksi juosta ensimmäisen maratoninsa pitkin Helsingin rantoja.
Aleksi on kolmihenkisen perheen isä, yrittäjä, tuottaja ja monitoiminen kulttuuri- ja ihmisoikeusaktiivi.