Kotimaisuus on askel kestävämpään suuntaan

Kotimaisten tuotteiden ja palveluiden ostaminen on vastuullisuusteko, sillä se luo lisää työpaikkoja, lisää verotuloja ja kasvattaa siis lopulta kansalaisten hyvinvointia. Kaikki tämä ylläpitää yhteiskuntarauhaa ja -rakenteita sekä kestävää taloutta.

Yhdessä Babler Median kanssa marraskuussa tekemässämme kyselytutkimuksessa jopa 71 % vastanneista nosti kotimaisuuden ja lähituotannon tukemisen esiin sellaisena vastuullisuuden osa-alueena, johon haluaa omilla kulutusvalinnoillaan vaikuttaa.

Kotimaisen ja lähituotannon voimakkaaseen arvostukseen liittyy tällä hetkellä keskeisesti vallitseva pandemiatilanne. 77 % kyselyyn vastanneista kertoi valinneensa korona-aikana aiempaa enemmän kotimaisia tuotteita.

Valitsemalla kotimaista voi vaikuttaa samalla myös muihin vastuullisuuden osa-alueisiin. Kotimaassa valmistettujen tuotteiden osalta esimerkiksi ihmisoikeudet sekä työntekijöiden oikeudet ovat pääsääntöisesti kunnossa.

Tänään 4.12. vietetään Suomalaisen työn liiton Osta työtä Suomeen -päivää, jonka tarkoituksena on muistuttaa kuluttajia suomalaisen työn tärkeydestä ja kotimaisten tuotteiden ja palveluiden valinnan vaikutuksista työllisyyteen, tuotantoon ja yrittäjyyteen.

Kotimaisia tuotteita ja palveluita löydät myös sivustoltamme – tutustu vastuulliseen valikoimaan >

 

Lisätietoa kuluttajatutkimuksestamme löydät artikkelista ”Kuluttaja tarvitsee apua vastuullisuusviidakossa”

Lue lisää Osta työtä Suomeen -päivästä ja osallistu tapahtumaan Facebookissa

 

Ostavastuullisesti.fi -toimitus

Jaa kirjoitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *