Tule mukaan ja tee oma kestävän kulutuksen lupauksesi! Jokaista meistä tarvitaan.

Anna Garton lupaa…

… olla omalta osaltaan valitsemassa näitä kuratoituja tuotteita, sekä tukea niitä yrityksiä joilla on tahtoa toimia vastuullisesti edistäen kestävää ja kiertotalouden mukaista toimintaa. Hän lupaa vihdoinkin lisätä selkeyttä kuluttajana siitä miten omilla ostoksilla voi vaikuttaa ja valita aidosti kestäviä tuotteita ja palveluita! Pitkäkin matka aloitetaan yhdellä pienellä askeleella! Anna lupaa pitää Ostavastuullisesti-bileet ystävilleni kun ensimmäinen lupaustavoite täyttyy. Bileissä on tarjolla on vain sivustolta löytyviä tuotteita ja oman lupauksen tehneet ovat ensisijaisia kutsuvieraita.

Anna haluaa taata kaikille ja erityisesti tuleville sukupolville maailman, jossa he voivat kukoistaa ja jossa luontoa ja ihmisiä arvostetaan eikä vain hyödynnetä rahallista voittoa tavoitellessa. Häm on työskennellyt edistäen eri toimin reilua, kestävää ja kiertotalouden mukaista toimintaa, yrittäen innostaa ja kannustaa jokaista tekemään vastuullisia valintoja kuluttajina ja yrityksinä. Meillä on mahdollisuus luoda maailma jossa saamme enemmän kuin otamme, ilman että menetämme mitään!

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on telegram
mukana #ostavastuullisesti lupauksessa

Minna Jakosuo lupaa…

…ostaa käytettyä, kierrättää ja kuluttaa mahdollisimman vähän luonnonvaroja jatkossakin. Lempivaatteet löytyvät kirppiksillä, suosikkilomakohteet metsistä ja seikkailut arjen pienistä jutuista.

Lue lupaus »

Heidi Kannisto lupaa…

…edelleen suosia kierrätettyä ja aikoo panostaa lisää mm. poistotekstiilien hyödyntämiseen ompelutöissään. Näiden lisäksi Heidi lupaa jatkaa liikkumista kävellen, pyöräillen tai julkisilla hyvien kasviseväiden kera.

Lue lupaus »

Anu Syrmä lupaa…

…olla entistä tietoisempi tehdessään niin ostopäätöksiä, kuin yleimmin kuluttajakäyttäytymiseensä liittyviä valintoja. Myös työnsä kautta Helsingin markkinoinnissa hän pyrkii vaikuttamaan siihen, että vastuullisuus tulee vahvemmin osaksi niin yrittäjien kuin kuluttajien tekemiä valintoja.

Lue lupaus »

Otso Sillanaukee lupaa…

…jatkaa elämäntyylin ilmasto- ja ympäristövaikutuksista kertomista ja näyttää miltä kiertotalous arjessa näyttää. Otso lupaa julkaista konkreettisia kiertotaloustekoja kuukausittain @nollahukka-tilillään, jos kampanjan kulutuslupausten määrä ylittää 192 500 lupausta.

Lue lupaus »

Saska Salo lupaa…

…tehdä hankintoja pääosin käytettynä, ja uutena hankkiessa suosia pitkäikäisiä, ekologisesti sekä mahdollisuuksien mukaan sosiaalisesti kestävästi tuotettuja tuotteita. Hän lupaa käyttää uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä, ja opettelee edelleen tekemään lisää kasvisruokia ja suosii lähiruokaa. Saska tekee pieniä, parempia valintoja arjessa aina kun mahdollista, ja opettelee tiedostamaan kulutustaan sekä tunnetiloja mitä siihen liittyy. Saska sitoutuu lisäämään koulutuksensa myötä saamaansa tietoisuutta kestävän kehityksen periaatteista ja toiminnasta sekä kiertotaloudesta niin työ- kuin opiskeluympäristöissään, kuin myös vapaa-ajalla ihmisten kanssa toimiessaan. Saska haastaa itseään, ja pukkii tarvittaessa pois mukavuusalueilta oppiakseen uutta. Hän opettelee kestävää sijoittamista.

Lue lupaus »

Mert Otsamo lupaa…

… kuluttaa vastuullisemmin ja tarkkailla työmatkustamisensa hiilijalanjälkeä, joka on tällä hetkellä se on noin 6900 kg vuodessa. Kun kulutuslupausten määrä ylittää tavoitteen 192 500, Mert lupaa tiputtaa hiilijalanjälkeään n. 2000 kg seuraavan vuoden aikana. Ja kompensoida välttämättömät työmatkansa.

Lue lupaus »

Klaus Kuhanen lupaa…

…edistää vastuullista kuluttamista välttämällä kertakäyttötaloutta ja suosimaan kestävän kehityksen tuotteita, mm lähiruokaa. Sitoudun kierrättämiseen, niin kotona kuin johtamassani työyhteisössä ja toimien esimerkkinä. Energian osalta sitoudun käyttämään 100% vihreätä energiaa ja huolehtimaan siitä, että edustamani yritys toimii samoin.

Lue lupaus »

Elina Heiskanen lupaa…

…siirtyä työmatkapyöräilijäksi. Lisäksi hän aikoo hivuttaa koko perhettä kohti entistä vegaanisempaa ruokavaliota. Jos tavoite täyttyy, niin Elina aikoo liittyä yhteisöllisen puutarhapalstan toimintaan ja ryhtyä tuottamaan todellista lähiruokaa. Se on tosin niin hyvä idea, että taitaa toteutua muutenkin!

Lue lupaus »

Roosaliina Sunikka lupaa…

.…keskittyy tekemään arjessa parempia valintoja, koska kokee pienilläkin teoilla olevan merkitystä. Hän välttelee autoilua ja valitsee kulkuvälineeksi mielummin polkupyörän. Hän aikoo myös ostaa vastuullisesti, jättää turhat asiat ostamatta, suosia kierrätettyä, kierrättää ja matkustaessa hyvittää siitä syntyvät päästöt. Hän aikoo myös jatkaa vegaaniruokavaliolla. Sosiaalisen median vaikuttajana hän tekee yhteistyötä vain sellaisten yritysten kanssa, joiden arvomaailman hän itsekin jakaa. Hänelle on tärkeää kannustaa hyväntahtoisesti muitakin vastuulliseen kuluttamiseen Instagram kanavallaan.

Lue lupaus »

Antti Kirjavainen lupaa…

…jatkaa vastuullisesti kuluttamista ja lupaa tarjota ilmaista työn organisoinnin ja ketterän liiketoiminnan konsultointia vähintään 10 tuntia vuoden 2021 aikana firmoille ja yhdistyksille, jotka edistävät vastuullista kuluttamista ja ilmastoystävällisempää tulevaisuutta, jos lupaustavoite saadaan täyteen.

Lue lupaus »

Janina Luoto lupaa…

…ostaa vastuullisesti, ekologisesti ja lähellä tuotettuja kestäviä tuotteita ja edistää omilla valinnoillaan ihmisten ja luonnon hyvinvointia. Islet Groupin toimitusjohtajana hän lupaa tehdä päivittäin vastuullisia päätöksiä, näyttää esimerkkiä ja innostaa muita yrityksiä toimimaan vastuullisemmin sekä muuttaa maailmaa kehittämällä kestävää kehitystä edistäviä metodologioita ja hyödyntämällä parhaita, uusimpia teknologiaratkaisuja.

Lue lupaus »