Ruoan hiilijalanjälki muodostuu paljon muustakin kuin vain sen kuljetuksesta tuotannon alkulähteiltä omalle lautaselle. Monen tuontiruokatuotteen osalta eniten päästöjä aiheuttavat itse asiassa niiden kasvatusmenetelmät sekä muut viljelyyn liittyvät seikat. 

Ruokatuotteiden ympäristövaikutuksia arvioitaessa tarkastellaan paitsi niiden hiilijalanjälkeä, myös esimerkiksi veden kulutusta, lannoitteista aiheutuvia ravinnepäästöjä, torjunta-aineiden käyttöä sekä viljelyn vaikutusta luonnon monimuotoisuuteen. Myös sadon korjaamisella ja jalostuksella on ympäristövaikutuksensa.

Tältä pohjalta esimerkiksi kotimaiset juurekset sekä viljat ovat pääsääntöisesti ilmastoystävällistä ruokaa, sillä niiden hiilijalanjälki on kohtuullisen pieni. Hiilihydraattipitoisista lisukkeista kannattaa suosia esimerkiksi perunaa, lanttua, spelttiä, ohrasuurimoita tai vaikka pastaa, silloin kun se on tuotettu lähellä ja paikallisista aineksista. 

Pienimmät kilokohtaiset päästöt löytyvät tässä joukossa nimenomaan juureksilta. Myös niiden vaikutus Itämeren rehevöitymiseen on selkeästi viljatuotteita alhaisempi. Kotimaisella perunalla esimerkiksi on sekä pieni hiili- että vesijalanjälki – yhden perunakilon tuottamiseen tarvitaan alle 300 litraa vettä siinä missä vaikkapa riisikilon tuottamiseen käytetään noin 1600 litraa vettä. Maailmanlaajuisesti perunan osuus ravintokasvituotannon koko vesijalanjäljestä on noin prosentin luokkaa. 

Myös viljavalmisteet, etenkin täysjyvävilja, ovat hiilijalanjälkensä puolesta kohtuullisen hyviä valintoja. Suomalaisen viljan vesijalanjälki on maailman mittakaavassa pienehkö, mutta selkeästi juureksia korkeampi. Viljelyn suurin vesistökuormitus aiheutuu pelloilta ojiin ja vesistöihin kulkeutuvista lannoitteista ja ravinteista.

Riisillä sen sijaan on tutkimusten mukaan huomattavasti muita viljakasveja korkeampi hiilijalanjälki ja myös sen kokonaisvesijalanjälki nousee eri arvioiden mukaan noin 2500 litraan kiloa kohti. Riisin viljelyyn liittyvien monien haitallisten ympäristövaikutusten sekä tuotannon eettisten ongelmien vuoksi riisin vaihtaminen toiseen lisukkeeseen on kestävämpi valinta silloin kun sen voi helposti korvata ruoassa muilla ainesosilla. Vaikka riisin sijaan kannattaa suosia kotimaisia vaihtoehtoja, on valikoima esimerkiksi valmisruokien kasvisversioiden osalta vielä kapea ilman sitä.

Riisin ympäristövaikutukset

Riisi on vehnän ohella maailman viljellyin viljakasvi ja merkittävä sekä tulojen että ravinnon lähteenä. Suomessa käytetään riisiä keskimäärin 6 kiloa per asukas vuodessa, mutta globaalisti noin puolet maailman ihmisistä syö sitä päivittäin pääruoakseen. Väestönkasvun vuoksi myös riisin kulutus kasvaa jatkuvasti.

Riisinviljelyn haitalliset vaikutukset ilmastoon liittyvät erityisesti sen tuottamiin metaani- ja dityppioksidipäästöihin. Riisinviljely on yksi suurimmista ihmisperäisistä metaanilähteistä, ja sen on arveltu tuottavan noin 5-10 % eli jopa kymmenesosan maailman metaanipäästöistä. Ilmakehän nouseva hiilidioksidipitoisuus saa riisin kasvamaan nopeammin, mutta se myös laskee saatavan sadon ravintoarvoa ja kiihdyttää viljelmän mikrobitoimintaa vapauttaen ilmaan yhä enemmän metaania. 

Metaanin määrää on yritetty vähentää viljelymenetelmiä muokkaamalla, mutta kokeilujen on havaittu johtavan lisääntyneisiin typen oksidien päästöihin. Esimerkiksi dityppioksidi on hiilidioksidia 300 kertaa voimakkaampi kasvihuonekaasu, joka vaikuttaa merkittävästi otsonikerroksen ohenemiseen.

Toinen suuri ympäristöongelma liittyy veteen, sillä riisin viljelyyn käytetään tällä hetkellä jopa 30-40 % kaikesta maailman kasteluvedestä. Makean veden epätasainen jakautuminen aiheuttaa ongelmia eri puolilla maailmaa, mikä tulee ennen pitkää näkymään käytössä olevan veden vähenemisenä myös riisinviljelyssä. 

Riisiin liittyvät sosiaalisen vastuun ongelmat

Riisintuotannon parissa elantonsa tekee tuotantoketjun eri vaiheissa yli miljardi ihmistä. Suurin osa riisintuottajista on pienviljelijöitä, joilla ei ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa sadosta saatavaan hintaan, sillä pienillä tiloilla riisiä ei pystytä varastoimaan hintojen nousua odottamaan. Tämä saattaa johtaa tilanteeseen, jossa myyntihinnalla ei pystytä peittämään sadon tuotantokustannuksia ja viljelijät joutuvat taloudellisiin vaikeuksiin. 

Raporttien mukaan riisinviljelyssä hyödynnetään myös usein siirtotyöläisiä, jotka tekevät työtä sopimuksetta, monin paikoin kehnoissa oloissa. Jopa pakkotyötapauksia on tullut ilmi.

Riisiin liittyvät vastuullisuuskysymykset ovat moniulotteisia ja haastavia. Riisinviljelyä kuitenkin kehitetään jatkuvasti kestävämpään suuntaan ja esimerkiksi EU-alueella tuotettu riisi viljellään säännellyissä työoloissa, yhä enemmän luomumenetelmiä hyödyntäen. Sosiaalisen vastuun näkökulmasta muun muassa sertifiointien avulla voidaan pyrkiä välttämään ihmisoikeusloukkauksia.

Lähteet

Lähteinä artikkelissa on käytetty mm. UN Environment Program, Unescon Value of Water 2010 -tutkimus, Water Footprint Network, WWF: Suomen vesijalanjälki, Proceedings of the National Academy of Sciences (Riisin korkeita typpioksidipäästöjä käsittelevä tutkimus), Science Advances (23 May 2018: Vol. 4, no. 5; Hiilidioksidin vaikutusta riisin ravintoarvoihin käsittelevä tutkimus), Yle uutiset: Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuren haastattelu, Luonnonvarakeskuksen tilastotietokanta, Ruokatieto.fi, Potato Now -hankkeen materiaalit, Rice Knowledge Institute: Rice Knowledge Bank, Reilukauppa.fi