Päästökompensointi on usein tapetilla keskustelussa kuluttamisen päästöjen vaikutuksista sekä hiilijalanjäljen pienentämisestä. Ostoksilla törmää myös tilanteisiin, joissa yritys kertoo tuotteen valmistuksen päästöjen hyvittämisestä tai tarjoaa lisämaksusta tuotteen kuljetuksen hiilijalanjäljen kompensointia. Mihin tämä päästökompensointi perustuu ja onko se luotettavaa?
Mitä päästökompensointi tarkoittaa?
Päästöjen kompensoinnilla tarkoitetaan ihmisen toiminnasta johtuvien ilmastopäästöjen hyvittämistä sitomalla tai vähentämällä näitä päästöjä vastaava määrä jossain toisaalla. Päästökompensoinnissa on olemassa valtiollinen sekä vapaaehtoinen järjestelmä. Valtiollinen päästökompensointi on saanut alkunsa vuonna 1997 solmitun Kioton sopimuksen aikaan ja käytännössä sillä tarkoitetaan valtioiden päästöjen kompensointia.
Vapaaehtoinen päästökompensointi sen sijaan on yrityksille, yhteisöille ja yksilöille suunnattu järjestelmä. Vapaaehtoista kompensointia tarjoavat yksityiset toimijat ja se perustuu päästöhyvitysyksiköiden kauppaan. Päästöjä aiheuttava yritys ostaa palveluntarjoajalta päästöhyvitysyksiköitä ja korvaa niiden avulla synnyttämänsä päästöt.
Päästöhyvitysyksiköitä tuotetaan päästöjä sitovissa ja vähentävissä projekteissa. Näitä kompensointiprojekteja ovat esimerkiksi hankkeet, joissa metsitetään uusia alueita tai projektit, joiden avulla vaihdetaan vanhaa teknologiaa ja kodinkoneita vähemmän energiaa kuluttaviin laitteisiin.
Mitä haasteita päästökompensointiin liittyy?
Kompensointi on periaatteessa hyvä toimi, mutta se ei sellaisenaan ole ratkaisu päästöjemme hillitsemiseen. Vapaaehtoiselle päästökompensoinnille ei ole Suomessa lainsäädäntöä, joten sen toteutuksen tehokkuus on kompensaatiota tarjoavien toimijoiden sekä kompensaatiota ostavien yritysten käsissä. Kompensointia käytetään joskus myös viherpesun välineenä, koska firmalle voi olla halvempaa kompensoida kuin tehdä aidosti vaikuttavia, päästöjä vähentäviä toimia.
Kompensoinnin tulisi olla pysyvää ja lisäistä. Lisäisyys tarkoittaa, että päästöjen vähennystä ei olisi tapahtunut ilman kompensaatiohanketta tai kompensaatioyksiköiden myynnistä saatua tuloa. Pysyvyyden kimurantti puoli tulee esiin esimerkiksi metsitysprojekteissa: metsät toki sitovat itseensä hiilidioksidipäästöjä, mutta onko varmuutta siitä, että metsää ei esimerkiksi kaadeta tai hakkuuta siirretä toisaalle.
Olennaista kompensoinnissa on myös tarkastella sen vastuullisuusulottuvuutta – kompensoidaanko yrityksen omaa toimintaa kokonaisuudessaan, keskitytäänkö kompensoinnissa hankintaketjun ostoksiin tai valmiin tuotteen koko elinkaaren aikana syntyviin päästöihin? Esimerkiksi verkkokauppatilauksen kuljetuksen kompensointi on melko mitätön ele, jos tuotteen valmistuksessa syntyviä päästöjä ei ole huomioitu lainkaan. Vastuullisesti kompensoiva yritys avaa avoimesti oman kompensoinnin kriteerit, käyttää niiden valvontaan ulkopuolista tahoa ja on jo alkuunsa minimoinut päästönsä mahdollisimman alhaiseksi.
Mikä on tehokasta kompensointia?
Vapaaehtoinen kompensointi on vielä hyvin sääntelemätön alue jonka vuoksi kompensaatiohankkeiden laatu vaihtelee suuresti. Mikäli kuluttajana tahtoo varmistaa esimerkiksi oman ostoksen päästökompensoinnin vaikuttavuuden, tulee suosia yrityksiä, joiden kompensointiprojektit ovat sertifioituja.
Päästökompensaatiohankkeita sertifioivista kansainvälisistä organisaatioista tunnetuimpia on Gold Standard ja VCS-standardi. Gold Standard huomioi kompensointiprojektien ilmastovaikutuksia sekä sosiaalisen vastuun ulottuvuuksia. VCS:n kriteerit ovat ilmastokysymyksissä osin tarkemmat kuin Gold Standardin, mutta se ei huomioi yhtä hyvin sosiaalisen vastuun kysymyksiä.
Sitran mukaan suomalaiset kompensaatiopalveluja tarjoavat organisaation ovat menneet näitä standardeja pidemmälle. Näihin lukeutuu muun muassa erityisesti hankkeiden lisäisyyttä korostava Nordic Offset, hankkeitaan aktiivisesti seuraava Ilmastoapu sekä päästölaskelmat vähintään kolminkertaisesti kompensoiva Compensate.
Hyvänä nyrkkisääntönä yrityksille sekä meille kuluttajille on siis minimoida hiilijalanjälki alkuunsa ja hyödyntää kompensointia niihin päästöihin, joita ei voi muuten välttää. Kompensointi tuo näkyviin sen, että päästöt eivät ole ilmaisia. On hyvin mahdollista, että tulevaisuudessa päästöjen aiheuttamisesta tulee maksaa jopa kuluttajatasolla – sitä tärkeämpää onkin luoda jo nyt lähtökohtaisesti vähäpäästöisiä toimintatapoja. Kompensaation ei tulisi olla synninpäästö saastuttavalle toiminnalle, vaan viimeinen lenkki päästöjä vähentävien tekojen ketjussa.
Artikkelin kansikuva: Anne Nygård
