Mitä hiilinielut oikeastaan ovat? Karkeasti nielut voidaan jakaa kahteen kategoriaan: teolliseen hiilen talteenottoon ja varastointiin päästöjä tuottavien tehtaiden ja voimaloiden savukaasuista (Carbon capture and storage, CCS) sekä luonnollisiin hiilinieluihin eli hiilen kerryttämiseen kasvillisuuteen ja maaperään. Myös vuosikymmeniä tai satoja vuosia kestävät biotuotteet, kuten puurakennukset, toimivat hiilivarastoina.
Piipun päästä hiiltä talteenottavien teknologioiden ongelmana on, että iso osa tuotetusta energiasta kuluu prosessiin ja hiilidioksidin kuljetuksiin mahdollisesti hyvinkin kaukana sijaitseviin varastoihin, kuten öljyntuotannosta vapautuneisiin maaonkaloihin. Suomen tärkein hiilinielu onkin metsä. Luonnon hiilinielujen kasvattamista kuitenkin hidastaa ihmisen tarve käyttää metsiä ja peltobiomassoja teollisuuteen ja ravinnoksi.
Puun ja turpeen poltossa vapautuva hiili sitoutuu takaisin kasvavaan metsään ja suohon. Oleellista on kuitenkin hahmottaa hiilenkierron aikaskaala. Suomi on luvannut olla hiilineutraali viidentoista vuoden kuluessa ja globaalisti hiilineutraalius on saavutettava kolmessakymmenessä vuodessa. Nyt hakkuissa ja poltossa vapautuva hiili sitoutuu kokonaisuudessa takaisin metsään vasta 60–100 vuoden aikana. Jos myös metsän maaperään sitoutunut hiili vapautuu maaperän muokkauksen yhteydessä, voi kierrossa kestää satoja vuosia. Turpeen kasvussa kestää vielä tätäkin kauemmin. Tässä ajassa ilmastonmuutos ehtii jo karata käsistä.
Päästöjä vähentämällä kohti kestävää energiaa
Puu ja turve ovat siis periaatteessa uusiutuvia energialähteitä, mutta ne uusiutuvat aivan liian hitaasti päästövähennystavoitteita ajatellen. Jos energiakäyttöön kaadettava hyvässä kasvuvaiheesssa oleva puu jätettäisiinkin metsään kasvamaan, se sitoisi todennäköisesti lähivuosikymmeninä enemmän hiilidioksidia kuin syntyy saman energiamäärän tuottamisessa fossiilisilla polttoaineilla. Puu kannattaa siis jättää mieluummin kasvamaan ja sitomaan hiiltä kuin käyttää sitä polttoaineena fossiilisten sijasta.
Puun energiakäyttö on alhaisimman lisäarvon tuotantoa, ja siksi puuvarannot kannattaakin ohjata energian sijasta mahdollisimman korkealle jalostettujen tuotteiden valmistukseen. Metsäteollisuuden ja muun puun käytön sivutuotteista energiaa kannattaa kyllä tuottaa, mutta sivuvirtojen energia tarvitaan pääosin metsäteollisuuden oman energian kulutuksen kattamiseen, eikä puuenergiaa siten riitä juurikaan muun yhteiskunnan tarpeisiin.
Puun käyttöä tulisi ohjata mahdollisimman korkean lisäarvon tuotteisiin, joissa hiili säilyy mahdollisimman pitkään. Metsä- ja puutuoteteollisuuden prosessien energian ja raaka-aineiden käyttö kannattaa optimoida ja syntyvät sivuvirrat hyödyntää pitkäkestoisiin tuotteisiin. Energiaa kannattaa tuottaa vasta raaka-aineista, joita ei enää voida kierrättää, ja joille ei syystä tai toisesta pystytä kehittämää muuta käyttötarkoitusta.
Luonnon hiilinielujen ja hiilivarastojen vahvistaminen on arvioitu tehokkaaksi ja kustannuksiltaan kohtuulliseksi tavaksi vähentää kokonaispäästöjä. Suomessa ja maailmalla on tarjolla myös runsaasti erilaisia kompensaatiorahastoja ja tuotteita, joita ostamalla kuluttaja voi hyvittää tuottamiaan ilmastopäästöjä. Tuotteille ollaan vasta kehittämässä luotettavaa laatusertifiointia ja sitä odotellessa kuluttajan täytyy yrittää itse varmistua siitä, että esimerkiksi metsien istuttamisella tai suojelulla saavutetaan todellisia tuloksia ja hiili myös pysyy poissa ilmakehästä riittävän pitkään, eikä metsää uhkaa hakkuu esimerkiksi 30 vuoden kuluttua.
Hiilinielujen ja varastojen vahvistamisella ja niihin liittyvillä kompensaatioituotteilla ei voida muuttaa sitä tosiasiaa, että ihmiskunnan päästöt ovat nykyisellään paljon suuremmat kuin mitä orgaaninen luontomme pystyy nykyisellään sitomaan. Päästöjä täytyy pyrkiä ensisijaisesti vähentämään, eikä vähentämisen tarpeesta voi vapautua kompensaatioilla.
Hiilineutraalius ja sen jälkeen hiilinegatiivisuus saavutetaan vain siten, että hiilinielut kasvavat samalla kun päästöt pienenevät.
Antti Majava
Kirjoittaja on Vastuullisuuspaneelin jäsen ja BIOS-tutkimusyksikön tutkija
Kestävää energiaa käsittelevässä artikkelisarjassa tutkitaan ilmastonmuutoksen ja energiankäytön yhteyttä sekä pyritään eri näkökulmien avulla vastaamaan kysymykseen voiko sähkösopimuksella todellakin muuttaa maailmaa?
Lue sarjan muut osat:
Osa 1: Kestävän energian jäljillä: Voiko sähkösopimuksella muuttaa maailmaa?
Osa 2: Kestävän energian jäljillä: Hiilinielut
