Suomen vastuullisin tuote -kilpailun voittajat on valittu!

Kategoriat
Kestävä Elämä -artikkelit

Pia Tornikoski: Milloin viimeksi autoit?

Perinteisesti auttamisen tavoiksi yhdistetään asiat, kuten vapaaehtoistyö sekä rahan ja tavaroiden lahjoittaminen. Antaminen ja auttaminen ovat henkilökohtaisia kokemuksia ja kukin ihminen tulkitsee hyvän tekemisen tunteen merkityksellisyyden omalla tavallaan. Korona-aika on myös osoittanut sen, että auttamisen tunne kytkeytyy vahvasti tietynlaisiin tilanteisiin ja olosuhteisiin. Helsingin yliopisto, Kansalaisareena ja Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry kokosivat korona-aikana tietoa, miten suomalaiset ovat auttaneet.

”Auttanut olen ennen koronaakin ja nyt vielä enemmän.”

Yleensä suomalaisista noin 70 % osallistuu jollain tavalla hyväntekeväisyyteen muun muassa antamalla aikaa, rahaa tai tavaroita. Korona-aikanakin nämä perinteiset hyvän tekemisen tavat ovat olleet suosittuja. Lahjoituskohteina korostuivat terveys ja hyvinvointi kuten sairastuneiden tukeminen sekä lasten, nuorten ja ikäihmisten auttaminen. Lukuisat vastaajat kuvasivat, miten korona-aika oli herättänyt auttamishalun ja saanut heidät ymmärtämään auttamisen ja yhteisöllisyyden arvoa.

”Auttanut tuttavia esimerkiksi kyydittänyt lääkäriin, kauppaan ja apteekkiin. Käynyt kaupassa myös tuttavien puolesta ja vienyt ostoksia koteihin niitä tarvitseville.”

Koronavirustilanteen aikana kyselyyn vastanneista kaksi kolmasosaa kertoi auttaneensa perheenjäseniään, ystäviään tai naapureitaan ja 12 % oli antanut apua tuntemattomalle henkilölle.

”Olen pitänyt enemmän yhteyttä omaisiin ja auttanut ihmisiä enemmän kuin yleensä.”

Neljäsosa vastaajista koki tilanteen tuoneen muutosta ja kuvailivat auttaneensa muun muassa olemalla tiiviimmin yhteydessä ja yhdessä erityisesti läheistensä kanssa. Selvityksessä muutossuuntana nähtiin ylipäätänsä auttamishalun lisääntyminen ja muiden parempi huomioiminen.

”Autan sillä, kun pidän turvavälit ja pesen käsiäni.”

Monissa vastauksissa painotettiin huomioimisen osalta omaa vastuunkantoa muun muassa riittävien turvavälien ja käsihygienian osalta.

”Olen alkanut huomioimaan paikallisia yrittäjiä. Olemme ostaneet tuotteita paikallisesti enemmän kuin marketeista, koska olemme halunneet tukea pienyrittäjiä.”

Selvitys osoitti, että kansalaisten auttamisinto on aktivoinut myös yritystoiminnan tukemiseen. Lisäksi vastaajista 28 % oli maksanut ihmisille tai yrityksille palveluista, joita ne eivät olleet pystyneet toteuttamaan koronaan liittyvien palvelurajoitusten vuoksi.

”Kaikkien yhteinen hätä laittoi arvoja uusiksi. Enpä muuten olisi pehmoleluja ikkunaan laittanut.”

Yhteiseksi koetussa kriisitilanteessa ihmiset innostuivat erilaisista tempauksista: 17 % vastaajista kertoi osallistuneensa yhteisöllisiin tempauksiin esimerkiksi laittamalla nalleja ikkunaan tai kiittämällä terveydenhoidon henkilökuntaa. 

Anteliaisuus ja hyväntekeväisyyteen osallistuminen on suosittua joulun aikaan. Monet keräykset ja kampanjat ovat tehneet suuria digiloikkauksia viime aikoina ja kansalaisille on luotu uusia tapoja tukea verkossa. Näin tukijat on mahdollista kohdata turvallisesti etänä. Järjestöt ovat myös kehittäneet keinoja, joilla vapaaehtoiset voivat olla mukana toiminnassa esimerkiksi järjestön lähettiläinä ja viestin viejinä sosiaalisessa mediassa.

TekojenTiistai kannustaa auttamaan 30.11.

#TekojenTiistai on osa kansainvälistä #GivingTuesday-kampanjaa, joka alkoi Yhdysvalloissa vuonna 2012. Vastapainoksi Black Friday – ja Cyber Monday -päiville perustettu kampanja pyrkii lisäämään keskustelua ja tietoisuutta antamisesta: ajan, avun, hyvän mielen tekojen sekä lahjoitusten muodossa. Tänä vuonna tavoitteena on #MiljoonaHyvääTekoa. Yksi hyvä teko voi olla vaikka mitä!

Kampanja on kerännyt osallistujia yli 150 maasta ja noussut maailmalla jopa joulua tärkeämmäksi lahjoitustapahtumaksi. Suomessa kampanjaa organisoi VaLa ry.

Pia Tornikoski
Kirjoittaja toimii pääsihteerinä VaLa ry:ssä, joka edustaa yli 70 suomalaista hyväntekeväisyysjärjestöä. Pia on myös kirjoittanut varainhankinnan opaskirjan Miljoonia (vai) mokkapaloja.

Lue myös:

Antti Majava: Mikä on kuluttajan vastuu?

Arto O. Salonen: Vähän lisää tyytyväisyyttä, kiitos!

Kategoriat
Kestävä Elämä -artikkelit Muoti

Satumaija Mäki: Vastuullisuus vaatii konkreettisia tekoja meiltä jokaiselta

Tekstiilituotteiden valmistusketjut ovat tyypillisesti pitkiä ja globaalisti pirstaloituneita. Tekstiiliala kuluttaa paljon luonnonvaroja ja nykyiset kulutustapamme ovat kestämättömiä. Tekstiilien tuotantoon ja kulutukseen liittyvät ekologiset ja eettiset haasteet ovat olleet alan toimijoiden tiedossa jo pitkään. Viime vuosina myös kuluttajien ja päättäjien kiinnostus alan vastuullisuuskysymyksiä kohtaan on ollut jatkuvassa kasvussa.

Aloitetaan ikävistä tosiasioista. 1970-luvulta lähtien ihmisten määrä on kaksinkertaistunut ja samaan aikaan ihmisten käyttämien materiaalien määrä on nelinkertaistunut. Sama huolestuttava kehitys on ollut nähtävissä myös tekstiilien kulutuksessa.

Viimeisen 15 vuoden aikana vaatteiden tuotannon on arvioitu kaksinkertaistuneen. Samanaikaisesti yksittäisten tuotteiden keskimääräinen käyttöikä on lyhentynyt noin 200 käyttökerrasta 160 kertaan.
Tietoisuus nykyisten toimintamallien kestämättömyydestä on viime vuosina kasvanut ja muutosta peräänkuulutetaan joka puolella. Tästä huolimatta vastuullisuus, ekologisuus tai hiilineutraalisuus eivät edelleenkään tekstiili- ja muotialalla ohjaa valintoja.

Suomalaiset tekstiili- ja muotialan yritykset ovat perinteisesti rakentaneet brändiään laadun ja kestävän designin ympärille. Uusia ekologisempia materiaalivaihtoehtoja etsitään jatkuvasti ja viime vuosina myös vastuullisuusviestintään on panostettu suomalaisyrityksissä aktiivisesti. Oman työni suola on ollut päästä seuraamaan tätä kehitystä ja tukemaan alan yrityksiä heidän vastuullisuustyönsä kehittämisessä.

Jaksan uskoa, että kestävän kehityksen mukainen ajattelu on tullut jäädäkseen. Lainsäädäntö ja markkinat puskevat jatkuvasti kohti tulevaisuutta, jossa tuotteet suunnitellaan kiertotalouden periaatteiden mukaisesti, alkuperästä ja ympäristövaikutuksista kommunikoidaan avoimesti kuluttajille ja materiaalit säilytetään kierrossa.

Yrityksille vastuullisuuden rima näyttäisi nousevan koko ajan, mutta meistä kuluttajista jokainen vaikuttaa kehitykseen päivittäin omilla ostopäätöksillään. Valitettavasti vastuullisuuskysymyksiin löytyy harvoin mustavalkoisia vastauksia. Vastuullisuus ei yleensä ole myöskään nähtävissä tuotteista päälle päin. Kyse on laajasta ja monimutkaisesta kokonaisuudesta. Kuluttajana ajoittain jopa niin haastavasta, että tekisi mieli luovuttaa.

Meillä jokaisella on kuitenkin kuluttajina mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkälaiselta tulevaisuus näyttää. Itse pohdin ostopäätöksiä tehdessä, minkälaista yritystä ja toimintaa haluan omilla valinnoillani tukea. Vaateostoksilla pyrin myös arvioimaan hintaa tulevien käyttökertojen mukaan. Tällä tavalla vaatekaapistani löytyy tulevaisuudessa pelkkiä lempivaatteita, joista haluan pitää huolta ja kulkevat mukanani vielä vuosia.

Satumaija Mäki
Kirjoittaja työskentelee vastuullisuuden ja kiertotalouden johtavana asiantuntijana Suomen Tekstiili & Muoti ry:ssä.

Kategoriat
Kestävä Elämä -artikkelit Matkailu

Sandra Pesonen: Omaa vastuullisten valintojen tietä etsimässä

Usein kun puhutaan vastuullisesta kuluttamisesta tai vastuullisista valinnoista, tulee itselle helposti hieman pönttö olo. On ollut hirveän vaikeaa erottaa alati laajenevilta markkinoilta niitä toimijoita, jotka aidosti toimivat vastuullisesti tai ajattelevat ympäristöä tuotteiden valmistuksessa.

Itse olen vuosia kulkenut sokeana ostamassa tuotteita, joiden alkuperä ei todellakaan kestäisi tarkempaa tarkastelua päivänvalossa. Hiilijalanjäljestä puhuminen on mennyt ohi korvien ja napajäätiköiden sulaminen vain ihmetyttänyt uutisissa. Tarpoessani töihin aamuisin 20 asteen pakkasessa on ilmastonmuutos kuulostanut pelkältä vitsiltä ja kuukausia kestävät maastopalot ympäri maailman vain kurjalta sattumalta. 

Olen syyllistynyt lähes koko elämäni ajan vähättelemään kulutuksemme vaikutuksia maapallomme tulevaisuuteen ja ummistanut silmäni ikäviltä uutisilta. Olen tuijotellut haukotellen David Attenboroughin luontodokumentteja Netflixistä ja kohautellut olkapäitäni hurjille väitteille, joiden mukaan olisimme ensimmäistä kertaa maapallon historiassa matkalla joukkotuhoon nopeammin kuin miten se olisi tapahtunut luonnon omilla ehdoilla.

Asioiden liiallinen ajatteleminen on saanut silmäkulmani kurtistumaan ja vaihtamaan nopeasti johonkin kevyempään katsottavaan. 

Sandra Pesonen asuu ja työskentelee osan vuodestaan Indonesian Länsi-Papualla. Kuva: Sandra Pesonen

Valintojen edessä

Elämme kirjaimellisesti kuluttamisen kulta-aikaa, eikä ostoksien tekeminen ole ikinä ollut näin helppoa. Tilaamme nuukuuspäissämme lyhytikäistä tavaraa muutamalla eurolla 11 000 kilometrin päästä, vaikka voisimme saada vuosikymmeniä kestävän tuotteen muutaman kilometrin säteeltä kodistamme. Kuinka moni tulee ajatelleeksi lapsi- tai halpatyövoimaa tilatessaan parin euron tuotteen internetin kautta? Entä kuinka suuren hiilijalanjäljen jätämmekään jälkeemme kun lennämme muutaman päivän lomille, tehotuotamme lihaa tai tilaamme halpamuotia verkosta? 

Vähättelemme usein oman toimintamme vaikutuksia globaalilla tasolla ja urputamme, miten me muka täällä pohjolan perukoilla oikein voisimme vaikuttaa tämän maailman asioihin mitenkään. Ne tyypit siellä kaukomaillahan roskaavat ja heidän tehtaidensa saasteet ohentavat otsonikerrostamme. 

Muutokseen tarvitaan tietoa, halua ja omakohtaista heräämistä. Tieto meille on jo tarjottu ja halun muutokseen voimme löytää jo tänään. Se voi alkaa pienistä oivalluksista ja paisua muutaman vuoden aikana hyvinkin määrätietoiseen toimintaan. Tärkeintä olisi kuitenkin herätellä itsessään sitä vastuullista puolta ja ajatella näitä asioita. 

Itse heräsin tuosta ”ei minun kulutukseni mihinkään voi vaikuttaa” -unesta kirjaimellisesti pinnan alla painottomana kelluessani. Päädyin mukaan korallien uudelleenistuttamisprojektiin pienellä saarella Indonesiassa ja pääsin eturivistä katselemaan tuota lumoavaa pinnan alaista maailmaa. Olinkin vetäistä keuhkot täyteen suolaista merivettä, kun tajusin meidän aiheuttaneen pitkälti jo tuon upean merenalaisen maailman tuhon. Katsoin ympärilleni ja näin oman toimintani sekä kanssamatkaajieni kädenjäljen selkeämmin kuin koskaan. 

Olin sanaton. 

Halusin siltä seisomalta uida halaamaan jokaista kalaa ja pyytää anteeksi jokaista – ei-ekologista – aurinkorasvatippaa, jonka vuosien varrella olin huuhtonut iholtani mereen.  

En ollut halunnut uskoa meidän olevan syypää ilmastonmuutokseen, enkä halunnut uskoa luonnon tuhoutuvan takiamme. Oli niin paljon helpompaa ja mukavampaa sysätä ikävät ajatukset sivuun, lentää viikonlopuksi Roomaan juomaan viiniä ja kahlata läpi alelaareja halpamuotiliikkeissä. 

Koralleja Raja Ampatissa, Länsi-Papualla. Kuva: Sandra Pesonen

Kohti kestävämpää huomista

Tuon Indonesiassa viettämäni ajan jälkeen jouduin siis minäkin nielemään sen karvaan totuuden, että näin me emme vain voisi jatkaa eteenpäin. Aloin tarkastella arkisia ostoksiani ja tutkia konkreettisia keinoja, joilla pystyisin parantamaan kulutustottumuksiani. Vaatisiko se paljonkin muutoksia? Olisiko muutoksissa vaikea pysyä ja olisiko kallista ostaa vain vastuullisesti tuotettuja tuotteita? 

Hankin muutaman vastuullisesti tuotetun vaatteen ja huomasin vuoden jälkeen niiden näyttävän edelleen täysin uusilta. Ostin kuukupin ja huomasin säästäväni puolen vuoden jälkeen sen ostosta jo rahaa. Vähensin lihansyöntiä, aloin käyttämään joukkoliikennettä ja lopetin ylimääräisen ostelun. Löysin siis hyvin nopeasti elämästäni asioita, joiden kohdalla pystyin kuluttamistottumuksiani muuttamaan. 

Kukaan ei tosiaankaan voi olla paras kaikilla osa-alueilla, mutta omia kulutustottumuksiaan voi tarkastella kriittisemmin. Muutoksen edessä itselle pitää myös osata olla armelias, mutta pyrkiä tietysti kohti kestävämpää huomista. Niin kuin aikaisemmin jo mainitsin, olen itse havahtunut tarkastelemaan omia valintojani vasta viime vuosien aikana ja yritän koko ajan tehdä parempia valintoja. Nyt olen allekirjoittanut kestävän kuluttamisen lupauksen, ostanut aurinkorasvaa, jonka etikettien katsominen kestää kirkkaassa päivänvalossakin tarkemman tarkastelun, ja pyrkinyt pitäytymään kestävissä valinnoissa. 

Sillä loppujen lopuksi meidän jokapäiväisillä valinnoillamme, ostoksilla sekä kuluttamisella on väliä. Vastuullisesti tuotteita valmistavia yrityksiä tukemalla olemme aina askeleen lähempänä parempaa ja kestävämpää huomista. 

Oletko sinä kokenut vastuullisuusheräämisen? Mikä sai sinut muuttamaan kulutustottumuksiasi?

Sandra Pesonen

Kirjoittaja on Terveiset päiväntasaajalta -blogin takana hääräävä matkabloggaaja, jonka missiona on koralliriuttojen pelastaminen sekä vastuullisten valintojen tekeminen matkoilla. Sandra asuu osan vuodesta Indonesian Länsi-Papualla, jossa hän työskentelee pienessä paikallisessa resortissa. Sandran elämää voi seurata myös Instagramissa.

Kategoriat
Kestävä Elämä -artikkelit

Aki Finér: Paluu kiertotalouteen – mitä se minulle tarkoittaa?

Kulutustottumuksemme ovat tänä päivänä hyvin suoraviivaisia ja omistamiseen perustuvia. Omistamme paljon tuotteita, joita käytämme vain harvoin, jos silloinkaan. Kaapit ja varastot ovat pullollaan tavaroita, joita on hyvä omistaa vain siltä varalta, että niitä joskus sattuu tarvitsemaan. Meille myydään ja luonnollisesti ostamme tuotteita, jotka on suunniteltu niin, että niitä ei pystytä korjaamaan tai korjaaminen maksaa enemmän kuin vastaava uusi tuote. Esimerkiksi vaatteet eivät kestä pitkäaikaista kulutusta ja niiden korjaaminen on hankalaa. On vain helpompi hankkia tavara tai vaate, käyttää sitä hetken ja heittää pois. Tällainen kuluttaminen kuvaa hyvin niin sanottua lineaaritaloutta, joka kuluttaa runsaasti luonnonvaroja sekä aiheuttaa ei-toivottuja ympäristö- ja sosiaalisia vaikutuksia.

Välttääksemme lineaaritalouden aiheuttamia ongelmia ja sopeuttaaksemme kulutuksemme maapallomme kantokyvyn rajoihin, tulee meidän siirtyä kiertotalouteen – tai oikeastaan palata siihen. Meidän ei tarvitse mennä kovinkaan montaa vuosikymmentä taaksepäin, kun käsityöammattilaiset, kuten sepät, suutarit, räätälit, puusepät, verhoilijat, yms. saivat elantonsa kiertotalouteen vahvasti liittyvistä töistä. He antoivat uuden elämän vanhoille vaatteille, kengille, kodinkoneille ja huonekaluille. Nämä ammatit eivät ole onneksi vielä hävinneet, koska näitä ammattilaisia tullaan varmasti tarvitsemaan myös tulevaisuudessa. Toki nykypäivän kiertotaloudessa pyritään vahvasti teollisen mittakaavan ratkaisuihin ja hyödyntämään digitaalisia palveluja, jotta kiertotalouden mekanismeilla pystytään vastaamaan globaalisti lähes 8 miljardin ihmisen tarpeisiin.

Kiertotalous haastaa meitä kuluttajia muuttamaan ajattelutapaamme ja käyttäytymistämme sekä suhdettamme omistamiseen, mutta se haastaa myös koko globaalia yhteiskuntaamme sekä talousjärjestelmäämme. Raaka-aineet, ovat ne sitten fossiilisia tai biopohjaisia, sekä niistä valmistetut tuotteet tulee saada pysymään talouden rattaissa uudestaan ja uudestaan. Tämä tulee muuttamaan muun muassa tuotesuunnittelua ja valmistustapoja sekä tehostamaan materiaalien käyttöä. Se tulee myös luomaan uutta yhteistyötä, liiketoimintaa ja työpaikkoja.

Meidän kuluttajien näkökulmasta kiertotalous tulee pienentämään kulutuksemme ympäristövaikutuksia sekä resurssien kulutusta samalla, kun pääsemme nauttimaan pitkäikäisistä ja laadukkaista tuotteista. Laadun sijaan joudumme kuitenkin varmasti jokainen tinkimään omistamiemme tuotteiden määrästä. Toisaalta muutos tulee vapauttamaan tilaa ja aikaa sekä sujuvoittamaan arkeamme. Tulemme omaksumaan uusia vuokraamisen ja jakamisen malleja sekä helpottamaan arkeamme hyödyntämällä palveluja.

Aki Finér
Kirjoittaja työskentelee kiertotalouden asiantuntijana Motiva Oy:ssä.

Kategoriat
Kestävä Elämä -artikkelit

Eero Yrjö-Koskinen: Vastuullisuustyössä jyvät erottuvat akanoista

Vastuullisuusmuotoilutoimisto Infine toteutti kuluneen syksyn aikana yhdessä Babler Median ja sosiaalisen median vaikuttajaverkoston avulla kyselyn, jossa selvitettiin suomalaisten suhdetta vastuullisuuteen. Yli 2000 vastaajasta lähes yhdeksän kymmenestä (87 prosenttia) kertoi, ettei luota yritysten vastuullisuusviestintään.

Tulos on hätkähdyttävä. Se osoittaa, että valtaosa kuluttajista edellyttää yrityksiltä konkreettisia toimia ja selvää näyttöä vastuullisuuden kehittymisestä. Korulauseet eivät enää kelpaa, ja katteettomista lupauksista jää nopeasti kiinni.

Olemme siirtymässä vastuullisuustyön osalta uudelle aikakaudelle. Pelkkä vastuullisuuskriteerien täyttäminen ei enää riitä, vaan yrityksiltä vaaditaan sitoutumista selkeän tavoitteen – kuten hiilineutraaliuden ja yritystoiminnan ihmisoikeusvaikutuksia koskevien YK:n ohjaavien periaatteiden – saavuttamiseen.

Keskuskauppakamari on pyrkinyt osaltaan varmistamaan, että sen luomissa vastuujärjestelmissä vältytään tällaisilta tilanteilta. Yritysten hiilineutraaliuteen tähtäävä Ilmastositoumus sekä ihmisoikeuksia ja sosiaalista vastuuta ohjaava Ihmisoikeussitoumus on laadittu maan johtavista asiantuntijoista koostuvan vastuullisuuslautakunnan toimesta, joka tekee päätöksensä itsenäisesti ilman ulkopuolista ohjausta.

Keskuskauppakamarin vastuujärjestelmiin sitoutuneet yritykset raportoivat lautakunnalle vuosittain päästövähennystyön edistymisestä sekä ihmisoikeuksien ja sosiaalisen vastuun toteutumisesta koko arvoketjun osalta. Mikäli työ ei etene suunnitellusti, lautakunta voi evätä ilmasto- ja ihmisoikeustyötä koskevien tunnusten käyttöoikeuden yritykseltä.

Vastuullisuustyötä valvotaan myös kerran viidessä vuodessa suoritettavalla auditoinnilla. Tällä pyritään varmistamaan, että yrityksen raportoimat tulokset pitävät paikkaansa.

Kuluttajat eivät enää hyväksy yritystoiminnan kielteisiä vaikutuksia ihmisille ja ympäristölle. Jos sellaista esiintyy, riski yrityksen maineelle on valtava. 

Yhä useampi kuluttaja on kiinnostunut missä ja miten jokin tuote tai palvelu on tuotettu. Yritykset voivat puolestaan osoittaa vastuullisuutensa liittymällä esimerkiksi Keskuskauppakamarin sitoumuksiin.

 

Eero Yrjö-Koskinen

Kirjoittaja luotsaa Keskuskauppakamarin vastuullisuustyötä

Kategoriat
Kestävä Elämä -artikkelit

Paleface: Tarvitsenko tätä todella?

Olemme hiljattain julkaisseet yhdessä Kaisa Happosen kanssa kirjoittamamme Ilmastotekokirjan. Aktivistinen kirja on suunnattu erityisesti niille ilmastosta huolestuneille nuorille, jotka eivät vielä voi äänestää vaaleissa. Moniääninen teos esittelee erilaisia tapoja vaikuttaa. Kirjassa kuuluu monien asiantuntijoiden, aktivistien ja ajattelijoiden ääni. Heidän joukossaan on muun muassa Riku ja Tunna, Esko Valtaoja, presidentti Tarja Halonen sekä ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Ilmastokriisin todellisuus näyttää lohduttomalta. Tukholman yliopiston ympäristötieteen professori Johan Rockström esittää, että maapallon yhteenlaskettujen päästöjen tulisi puolittua vuoteen 2030 mennessä, taas uudelleen vuoteen 2040 mennessä ja edelleen vuonna 2050, jotta välttyisimme täydelliseltä katastrofilta. Herää kysymys, onko se edes mahdollista. Vaikka vastuun ei tulisi olla pelkästään yksittäisen kuluttajan harteilla, kaikkien on nyt tehtävä valintoja omassa arjessaan, samalla kun suuntaamme muutospainetta päättäjiin ja yritysmaailmaan.  

Vaatteiden ylituotanto ja etenkin halpamuoti on ilmaston kannalta suuri ongelma. Ellen MacArthurin säätiön tutkimuksen mukaan maailmassa viedään joka sekunti yhden roska autolastin verran vaatetekstiiliä kaatopaikalle tai poltettavaksi. Tahti on hengästyttävä.  

Tällä hetkellä suomalaisten arvioidaan tuottavan tekstiilijätettä 70–100 miljoonaa kiloa vuodessa. Vaateteollisuuden tiedetään saastuttavan enemmän kuin lento- ja laivaliikenne yhteensä. On laskettu, että vaateteollisuuden hiilidioksidipäästöjä voitaisiin vähentää lähes puolet, jos vaatteiden käyttöikä tuplaantuisi. 

Haastattelimme kirjaa varten Nollahukka-ajattelua tutuksi tehnyttä kirjailija ja vaikuttaja Otso Sillanaukeeta. Sillanaukeen mukaan tarvitaan ajattelun muutosta.  

– Hankintoja tehdessä pitäisi osata kysyä, mitä tuotteen valmistaminen tarkoittaa muille ihmisille tai eläimille, hän toteaa. Ja ennen kaikkea tarvitsenko tätä todella?  

Muodin perusajatus on Sillanaukeen mukaan kestävän kehityksen näkökulmasta kestämättömällä pohjalla. Muodin syklien tulisi hidastua. Lisäksi me ihmiset olemme mukavuudenhaluisia. Omien kulutustottumusten muuttaminen voi olla vaikeaa. Ympärillämme oleva ilmapiiri sekä kaikkialle ulottuva mainonta ruokkivat mielihalujamme sekä tarvetta kuluttaa. Tämä näkyy etenkin vaatteissa. Muotiteollisuus kannustaa tekemään ostopäätöksiä nopealla tempolla.

– Yli 50 mallistoa vuodessa on yksinkertaisesti liikaa. Pikamuoti on tässä valtavan kannattava liiketoimintamalli, mutta se tapahtuu luonnonvarojen kustannuksella, Sillanaukee pohdiskelee kirjassamme  

Vaateteollisuuden tuotantoketjut ovat raaka-aineista lähtien ongelmallisia. Vaatteissa käytetystä luonnonkuidusta noin 90% on puuvillaa. Sen viljely vie runsaasti peltopinta-alaa ja kuluttaa paljon vettä. Monessa puuvillan tuotantomaassa, kuten Kiinassa, Intiassa ja Afrikan maissa, puuvilla kerätään yhä käsin. Kerääjät altistuvat myrkyllisille torjunta-aineille. Myrkyt kertyvät myös eliöihin ja siirtyvät ravintoketjuissa eliöstä toiseen. 

Tekokuidut, kuten polyesteri, akryyli ja elastaani, valmistetaan enimmäkseen öljystä, joka on uusiutumaton luonnonvara.  

Pistää miettimään.  

Otso Sillanaukeen antaa kirjassamme lukijalle neljä ajattelutyökalua vaatteiden hankkimiseen, mutta ne pätevät myös kaikkeen muuhun kuluttamiseen.  

1. Kysy itseltäsi: Tarvitsenko tätä todella?  

2. Etsi käytettynä, jos tarve on todellinen. Tai lainaa kaverilta!  

3. Jos et löydä käytettynä, etsi tuote vastuulliselta toimijalta.  

4. Jos teet hankinnan: Pidä huolta! Hanki vain sellaista, mikä kestää korjaamisen.  

Kun haastattelimme Otsoa, hänellä oli päällään kahdeksan vuotta vanha t-paita. Farkkujaan hän kertoo korjauttaneensa kolmesti, ja yhä ne kestäisivät paikkausompelua.  

Kulutuskulttuurin vaikutus ilmastokriisiin on ahdistava. Siksi yritysmaailma on osa ratkaisua. Kaikki lähtee kuitenkin yksittäisestä kuluttajasta ja siitä minkälaisia viestejä annamme tuotteiden valmistajille. Pallo on sinulla ja minulla. Maailma pelastuu vielä, kunhan jokainen meistä kantaa kortensa kekoon.  

 

Karri Miettinen  

Toinen Ilmastotekokirjan kirjoittajista

 

Katso Palefacen antama kannustuslupaus, jolla hän kirittää 192 500 kestävän kuluttamisen lupauksen tavoitteen täyttymistä >

Kategoriat
Kestävä Elämä -artikkelit

Arto O. Salonen: Vähän lisää tyytyväisyyttä, kiitos!

Suomessa eletään yltäkylläisyyden keskellä. Olemme menestyneet aineellisen vaurauden lisäämisessä. Se on antanut huomattavalle osalle suomalaisia kutakuinkin kaiken sen hyvän, mitä sillä on annettavana. Mutta elämisen arvoinen elämä on muutakin kuin elintason parantamisprojekti.

Jos haluamme paremman elämän, on aika siirtyä elämänlaadun kohentamiseen. Elintasoa parantamalla kokemus tyytyväisyydestä, arvokkuudesta tai mielekkyydestä ei enää parannu. Elämänlaatua kohennettaessa aineettomien asioiden merkitys voimistuu.

Aineettomia hyvinvoinnin lähteitä ovat tyytyväisyys, elämänilo, ihmisten välinen luottamus sekä elämän kokeminen arvokkaaksi ja merkitykselliseksi. Aineettomat hyvinvoinnin lähteet ovat runsaita ja ehtymättömiä toisin kuin aineelliset resurssit, jotka ovat rajalliset ja ehtyvät.

Mitä tehdä, kun olemme oppineet, että riittävästi on vähän enemmän kuin se, mitä meillä on nyt. Suorittajakansalainen tehostaa alati toimijaan. Se mihin tänään yllettiin, toimii lähtökohtana huomisille pyrkimyksille. Jos tyytyväisyyttä haluaa lisää, pitää tunnistaa mikä riittää ja mikä ei.

Tehokkuus on sitä, että lisätään suoritteiden määrää aikayksikköä kohden. Tehokkuus on hyvä asia, sillä varmaa on, että tuhlaaminen ei meille hyvää tulevaisuutta tuo. Mutta jossain tulee raja vastaan, sillä ihminen ei ole kone.

Rikkaaksi tulee sillä hetkellä, kun onnistuu määrittelemään minkä verran aineellista hyvää on riittävästi ja mikä ei riitä. Siinä on tyytyväisyyden avaimet – siinä, että tunnistaa mitä tarvitaan lisää ja mitä vähemmän, jotta elämä olisi hyvää.

Aineettomimpiin elämäntyyleihin siirryttäessä käyttöoikeuden ja saatavuuden merkitys korostuu samalla kun omistamisen merkitys vähenee. Kun tuotteita korvataan paikallisilla palveluilla, varmistetaan oman alueen elinvoimaisuuden säilymistä. Palvelut tekevät myös elämästä huolettomampaa. Huolettomuus lisää tyytyväisyyttä ja elämäniloa.

Ja mikä onkaan elämänilon arvo? Tai luottamuksen hinta – se, että ajattelemme toisistamme lähtökohtaisesti hyvää emmekä pahaa. Entä se, että on päättäväisesti ryhtynyt tekemään huomisesta hyvää omilla jokapäiväisillä valinnoillaan ja kokee siksi elämänsä merkitykselliseksi ja arvokkaaksi tässä ja nyt?

Kokemus elämän arvokkuudesta ja merkityksellisyydestä on vastaansanomattoman kiehtova elämänlaadun tihentymä. Se auttaa kohottautumaan ihmisen täyteen mittaan. Samalla vähenee aineellisten asioiden merkitys elämässä. Siksi elämänlaadun parantamiseen keskittyminen antaa meidän jälkeemme eläville ihmisille hyviä syitä olla meistä nykyihmisistä ylpeitä. 

Arto O. Salonen

Kirjoittaja on vastuulliseen elämäntapaan siirtymisen asiantuntija ja Itä-Suomen yliopiston apulaisprofessori.

Kategoriat
Kestävä Elämä -artikkelit

Antti Majava: Mikä on kuluttajan vastuu?

Kestävä kulutus on tietenkin paradoksi. Osa meistä olisi jo valmis hylkäämään kuluttajuuden ja siirtymään seuraavaan, vaikkapa ekososiaalista sivistystä, hoivaa ja kulttuuria painottavaan aikakauteen. Osa, ja nimenomaan valtaosa, taas ei vielä. Demokratioissa siirtyminen kestävään liiketoimintaan ja yhteiskuntaan onnistuu vain enemmistön tuella.

Eräs tunnettu dokumentaristi totesi luennollaan, että tehtyään erilaisia ekologisia – erityisesti fossiiliraaka-aineiden kulutuksen vähentämiseen tähtääviä – kokeiluja hän on tullut lopputulokseen, että ihminen on aina ollut ja tulee aina olemaan kuluttaja. Dokumentaristi kertoikin ostaneensa kokeilujensa päätteeksi uuden moottoriveneen. Näin on käynyt monille muillekin. Kuluttajuudesta irti pyristeleminen sujuu tahmeasti, kun ihanteet törmäävät edelleen kulutuksen ehdoilla pyörivään sosiaaliseen sfääriin ja yhteiskunnan rakenteisiin. 

Suomen voi ajatella tulleen varsinaiseksi kulutusyhteiskunnaksi vasta noin 50 vuotta sitten. Kuluttamisen kautta tapahtuva identiteetin rakentaminen ei edelleenkään ole mahdollista valtaosalle maapallon väestöstä. Kuluttajuus on siten historiallisesti, maantieteellisesti ja yhteiskunnallisesti varsin rajattu rooli ja tilanne, jolle on aina ollut ja tulee olemaan runsaasti vaihtoehtoja.

Kuluttamisen rinnalla myös kestävyys on ongelmallinen termi. Yksi 1970-luvun ekologiseen heräämiseen keskeisesti vaikuttaneen Kasvun rajat raportin kirjoittajista, Dennis Meadows, on todennut että hukattuamme vuosikymmeniä aikaa, ihmiskulttuuri ei voi enää saavuttaa kestävyyttä suhteessa luonnonjärjestelmiin. Kestävyyden sijaan olisikin puhuttava resilienssistä, eli kyvystä sopeuttaa ihmisen toiminta ja toiveet nopeasti muuttuvaan ja kantokyvyltään heikkenevään luontojärjestelmään.

Kuluttajuuden tai kestävyyden termeille ei ole olemassa eksakteja tieteellisiä merkityksiä. Itse käytän kuluttajuutta kuvaamaan vielä käynnissä olevaa, vaikkakin väistyvää globaalia epäkestävää yhteiskunta- ja markkinatilannetta. Kestävyys taas tarkoittaa tämän järjestelmän pyrkimystä tunnistaa omat ekologiset reunaehtonsa.

Siirtymä kulutuksen jälkeiseen kulttuuriseen vaiheeseen on täysin mahdollinen, mutta ei missään tapauksessa helppo. Käytän edelleen kaikenlaisia kulutustavaroita ja palveluita. Puhun kylläkin mieluummin käytöstä tai nauttimisesta kuin kulutuksesta. Kokemukseni mukaan pyrkimys tavaroista ja palveluista nauttimiseen vaatii aikaa ja keskittymistä, ja johtaa väistämättä valikoivuuteen ja kulutusmäärien vähenemiseen. 

Pyrin myös siihen, että minulle muodostuisi jokin tunnistettavissa oleva suhde kaikkiin hankkimiini esineisiin. Turha roju, johon suhdetta ei ole, kuormittaa. Ostoskeskusten loputon tarjoustulva tuntuu kuluttavan nimenomaan minua itseäni. Kuluttajana olen samalla tavalla töissä kuin tavaroiden tuottajana. Tehtäväni ylituotannon ostajana on yhtä oleellinen ellei oleellisempi kuin tehdas- tai kaivostyöntekijän. Ei ole sattumaa että hypermarkettien ja tehtaiden ikkunattomat jättihallit sekä liuku- ja kassahihnat muistuttavat niin läheisesti toisiaan.

Toivoisin, että meidän ei enää tarvitsisi puhua niin kömpelöillä ja taantumuksellisilla termeillä kuin kulutus ja kestävyys. Mutta tosiasia on, että en minä, tai itseasiassa ei kukaan tuntemani ihminen, ole vielä siirtynyt kokonaan uuteen kulutuksen jälkeiseen todellisuuteen. Elämme kaikki eriasteisissa välitiloissa.

Oikeaoppisia sanoja ja sloganeita tärkeämpää on sitkeä pyrkimys oikeaan suuntaan. Luonnonvarojen kulutusta ja saastuttavaa tuotantoa on vähennettävä radikaalisti. Samalla yhteiskunta ja demokratia on pidettävä toimintakykyisenä. Talouden ja tuotannon nopea romahduttaminen pysäyttäisivät ekologiset uudistukset takuuvarmasti.

Valinnanvapaus on yksi tärkeimpiä arvojamme. Suurin osa meistä haluaa valita jatkossakin, mitä puoluetta äänestää, minne matkustaa lomallaan, mitä syö tänään ja mitä tuoksua käyttää. Suurin osa suomalaisista vaikuttaa kyselyjen mukaan myös kannattavan mahdollisuutta vaurastua siten, että henkilökohtainen valinnanmahdollisuuksien kirjo kasvaa.

Minullekin on tärkeää, että myös tulevaisuudessa voin tehdä omia yksilöllisiä valintoja, planeettamme kantokyvyn asettamien reunaehtojen puitteissa. Vaihtoehtoja ei tarvitse olla rajattomasti, muutama hyvä riittää. Erilaisten tuotteiden ja palveluiden ekologisia vaikutussuhteita on vaikea seurata, ja osallistun mielelläni asiantuntijaraatiin, jossa pyritään auttamaan ekologisten valintojen tekemisessä.

On ollut hienoa huomata, kuinka paljon ekologiseen ja sosiaaliseen vastuuseen pyrkiviä yrityksiä ja tuotteita on jo tarjolla. Usein toimijat ja tuotantomäärät ovat vielä pieniä ja liiketoiminnan riskit isoja. Minusta on tärkeää nostaa ihmisten tietoisuuteen hyviä yrityksiä ja vaihtoehtoja. 

Toivon, että erilaisiin elämäntilanteisiin, juhlaan, arkeen olisi hyvää ja laadukasta nautintoa tarjolla. Itse syön pääosin kasviksia, mutta hyvissä oloissa hiiltä sitovan viljelyn yhtenä osatekijänä kasvanut kotieläin tai riista kelpaa myöskin lautaselleni juhlapäivänä. Simppeli paastoruoka taas vapauttaa ajatukset muuhun kuin aineenvaihdunnan ja makuaistin trivialiteetteihin.

Tervehtisin ilolla sitä, jos kaikkein epäkestävimmät tuotteet ja tuoteryhmä poistettaisiin valtion mahtikäskyllä marketeista. Toisaalta tuhon tiellä voidaan jatkaa myös ekologisesti vähemmän haitallisia tuotteita ylikuluttamalla. Vastuu on meillä, ihmisillä. Eri rooleissamme teemme erilaisia päätöksiä omasta ja ekosysteemin tulevaisuudesta. Mitä korkeampi asema ja tulot, sitä suurempi vastuu. Demokratian vaaliminen sekä yleinen ja yksityinen kulutustason laskeminen mahdollistavat valinnanvapauksien säilymisen myös jatkossa.

Antti Majava

Kirjoittaja on Vastuullisuuspaneelin jäsen ja BIOS-tutkimusyksikön tutkija.